Tuulesta taas

Joskus filosofian tunnit osaa olla kuoleman tylsiä kuten esimerkiksi tänään. Siksipä minulla on olemassa runosuoni, joka tukahduttaa tylsyyden. Tällaista turhuutta runoilin tänään muiden pohdiskellessa yhteiskuntafilosofiaa...

Tuulen pois

Minä tuulen
tuulen pois
hitaasti mutta varmasti
ja niin kauniin lempeästi

Voisit luulla
etten ole tässä
sillä niin hienosti
minä tuulen pois

Muru muruselta
osa osaselta
kaikkoan toisaalle
tuulten pois

Ja ole täynnä täyttymystä
tyhjentyessäni täältä
suoraan avaruuteen
ja uuteen maailmaan

Minä tuulen
tuulen takaisin
sillä pian minua kutsuu
kaunis, epätoivoinen
ruumiini lähes ikuinen.

Pilvet tehdään kestämään

Filosofia kuolee
samoin kuin viisaus
sillä viisaus kuolee
kun rakkauskin

Ja pilvet jää
sillä ne tehtiin niin
siksi aurinko peittyy
ja maailma pimeyteen jää

Ehkä minä olen siksi surullinen
tai ehkä en
mutta murhe nyt meitä pian kantaa
koska terve järki tahtoo niin

Ja tuuli ole edes sinä ikuinen
ja vie se viesti
kauas luokse sen
joka vielä rakastaa
ja on täynnä viisauttaan
ja kuulkoon hän sitten minua
maailmaan kuolevaa.

Rakastun sinuun ensi syksynä (vaiko jo tänä?)

"Rakastun sinuun ensi syksynä.
Rakastun sinuun ensi kuussa.
Rakastun sinuun ensi viikolla.
Rakastun sinuun ensi silmäyksellä,
mutten vielä."

- Juice Leskinen -

Kirja kirjoitettu (Sielun Sirkus) ja tässä alla on hieman kuvituksia, mitä olen väkerrellyt selkä hiessä monta tuntia... Ensin ajattelin, että laitetaan kirja vain omakustannukseen ja myyn sitä sukulaisille, kavereille ja äidin kaupalla, mutta nyt tulin vähän toisiin ajatuksiin ja koitan viedä sitä jollekin kustantajalle; on se niin hieno aarre!