Miksikö pidän sukkahousuista, monsieur?

Minä olen sukkahousujen paukuttelija
istun jalat harallaan
ja seison polvet koukussa
aina joka paikassa pikkasen kyyryssä

Aina minulla on yllä sukkahousut;
nuhruiset, nyppäiset ja löysät, venyneet
mutta myös reikäiset ja silloin tällöin sileät
kanssa hameen keltaisen

Koikkaan ja konttaan katuja
ja kun näen, että tulet kohti
juuri kuuloetäisyydelläsi
otan polvista kangasta sormien väliin ja paukautan

Niin että pöly lentää.

En halua piirtää sua

Kiikun kasvojen reunalla. Epävarma ote, pelkästään laihojen, kokemattomien käsien varassa. Roikun nenänvarresta ja otteeni lipsuttua tukevasti leukaluusta. Leukaluusta, joka on kuin kuunsirppi ja sen kärki uppoaa kipeästi kämmeniini.
Pelkkien käsien varassa on epämukavaa roikkua. Siinä on vain kaksi vaihtoehtoa; joko pudota tai roikkua. Minä sinnittelen siveltimillä, pensseleillä, sutimilla, liiduilla, puuterilla ja paperilla. Paljonko minulla on aikaa? Minne voisin laskeutua? Onko mahdollisuutta selvitä hengissä, kun käsiä pakottaa niin vietävästi jo nyt?
Menee pilalle. Upposin hymykuoppaan ja jäin siihen kiinni. Viimeksi niin kävi silmäluomen kanssa ja kerran olen tukehtunut kulmakarvoihin. Kasvoista, joilla niin epätoivoisesti roikuin, haaveena saavuttaa ne, tulee jonkun toisen kasvot, jonkun jota en olisi edes halunnut tavata. Mutta koska tapasin hänet ja päädyin leimaamaan hänen huulensa paperille, en saa sinua kiinni. Enkä saa sinua enää elämääni, kun nyt kerran jo lähdit. (Katkera)

Helvetin taiteilijan kirous.