Sattuman kauppaa

Sattumaltako sinut vain kohtasin

Sattumaltako siis tällaiseksi tulin

Ei mitään merkitystä

Ei tarkoitusta

Pelkkää puhdasta sattumaa

Että juuri näin osaan rakastaa?

Voisiko tosiaan olla, että kaikki mitä meille tapahtuu - tai ainakin jotkin tapahtumat - ovat pelkkää puhdasta sattumaa vailla mitään todellista tarkoitusta?

Jos kaikki mitä meille tapahtuu, on jokin sattumanvarainen tulos jostain toisesta tapahtumasta, eihän maailmassa ole mitään järkeä. Tiede ei usko sattumaan vaan todellisiin faktoihin, jotka voidaan todistaa muun muassa matemaattisin keinoin ja vastaus on aina perusteltu ja ainoa oikea. Se ei voi olla sattumaa, koska muutoin vastaus olisi aina eri.

Jos meidän elämämme ei toimi samalla kaavalla kuin matemaattiset laskutoimitukset, se voi merkitä, että meidän elämämme tapahtumat (vastaukset, lopputulokset) ovat summan mutikassa tulleita ja niitä ei mitenkään voi ennustaa, ja jos eläisimme nuo tapahtumat uudelleen, voisi lopputulos olla aivan toinen. Se merkitsisi sitä, että myös ihminen olisi lopulta aivan toinen. Mietin vain, eikö minua olekaan tarkoitettu olemaan juuri se, kuka tällä hetkellä näytän olevan? Vaikka elämäni tapahtumat vaikuttavat päällepäin siltä, että niissä ei ole järkeä ja ne ovat arvaamattomia, voin myöhemmin ajan kuluttua huomata, että niiden merkitys on valtava. Niiden "sattumien" vuoksi minä olen päässyt tähän pisteeseen, enkä voisi mitenkään kuvitella olevani toisenlainen enkä todellakaan haluaisi (toki haluan "kehittyä" ja en tahdo jäädä tähän pisteeseen, mutta se on asia erikseen).

Se, miksi niin usein sanomme jonkun olleen "tuuria ja sattumaa", johtuu usein yksinomaan siitä, että emme pysty ymmärtämään asioiden todellista merkitystä. Me emme voi ennustaa tulevaa (sokeus) ja se on arvaamattoman näköistä juuri sen vuoksi, mutta kerran olemme "vajaakykyisiä" tässä asiassa, voimmeko väittää, että tulevassa ei olisi mitään tarkoitettua?

Uskon myös, että on olemassa Jumala, joka ei todellakaan anna maailman vain ajelehtia sattumassa ja merkityksettömyydessä. Hänellä on päämääriä ja maailmalla on tarkoitus, jokaisella meillä on tarkoitus ja ilman minua maailma olisi epätäydellinen.

Kun lakkaa uskomasta sattumaan, on maailmaan paljon helpompaa luottaa. Ei enää ajattele, että joku tapahtuma olisi jotenkin vahingollinen tai ei-vahingollinen vaan kaikki on vain ja ainoastaan tarkoituksellista ja se tarkoitus on näyttää minulle totuus. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse alituiseen pohtia: "Miksi minulle kävi näin?" Vaan ymmärtää, että vastaus näkyy, kun myöhemmin katsot taas menneisyyteesi. Jos on olemassa sattumia, Jumala tekee virheitä. Jos on olemassa sattumia, minä olen merkityksetön ja on aivan sama mitä teen tai yritän, koska en koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Onneksi näin ei ole.

En osaa maalata pilviä, mutta tahdon valoa.

"Et voi siirtyä suurempiin toimiin ennen kuin olet selvittänyt suhteesi ja olet lähimmäisten kanssa rauhassa, rakkaudessa ja sopusoinnussa ilman mielipahaa tai pahansuopuutta. Rikkaruohot on nyhdettävä maasta ennen kuin ne tukahduttavat muut kasvit.

Nyhdä nyt kaikki elämäsi rikkaruohot ennen kuin ne juurtuvat syvälle ja tukahduttavat kaikki kauniit taimet sisälläsi. Et voi kasvaa ja laajeta henkisesti kun sydämessä on vihaa, mustasukkaisuutta, riitaa, suvaitsemattomuutta ja väärinkäsityksiä. Selvitä pian erimielisyytesi ja pidä rakkaus liikkuvana. Älä milloinkaan odota, että toinen tekisi aloitteen. Sinä voit aina tehdä, miksi et siis tekisi sitä nyt ja heti paikalla? Älä siirrä huomiseen sitä mitä voit tehdä tänään.

Esiintuloa odottavat monet asiat, mutta kaiken on tapahduttava oikeasssa ilmapiirissä, rakkauden ilmapiirissä, entistä suuremmassa rakkaudessa."

Eileen Caddy, Ovi sisimpään.

Valintoja valintoja! Niin hurjasti valintoja! Joka hetki ja sekunti! Ei ihme, että päämme tarvitsevat unta ja ilman sitä sekoavat.

Tein valinnan. Suuren valinnan. Tai nyt se tuntuu suurelta. Päätin mihin kouluihin haen kevään aikana ja valintani tuntuvat hyviltä, juuri oikeilta. On hyvä olo.

Minulla on ollut viime viikkoina monia päiviä, joissa hyvä olo on harvassa. Pääni on ollut täynnä sumua ja huolia ja mitä lie rauhattomuutta. En ole ollenkaan tottunut sellaiseen! Yleensä olen niin onnellinen lähes kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu. Ymmärrän kuitenkin, että tämä on ollut vain hetkellistä juuri sen vuoksi, että minä en ole mikään masentunut, alakuloinen valittaja enkä todellakaan suostu olemaan! Näissä hetkissä vähintä, mitä itselleen voi antaa, on hyväksyä se olo ja armahtaa itsensä. Ei auta, vaikka kuinka itselleni olen huutanut: "Miksi et naura ja laula ja hypi ja hymyile kaikille niin kuin tavallisesti? Miksi itket lattialla ja mikä muka voi olla niin kauhean huonosti?"

Minä olen surrut, pelännyt ikävää

Minä olen surrut, pelännyt elämää, vihaa, rakkautta, sanoja

Minä olen surrut, vaan en enää

Ei mikään, ei mikään saa mua enää itkemään.

Mutta mitäpä tuota sen enempää muistelemaan. Noita kausia tulee ja menee ja nyt voin taas lähestulkoon yhtä valoisasti kuin aina ennenkin. Laitoin alkuun tuon lainauksen, sillä luulen, että murheeni juurikin ovat liittyneet mielessä kipuileviin, ratkaisettomiin kysymysmerkkeihin, joita joidenkin ihmisten jälkeen on jäänyt. Eikö sanota, että mikään kysymys ei ole tyhmä ja aina on mahdollisuus kysyä? Miksi se silti on joskus niin hankalaa?

En osaa maalata pilviä

vain huulten kaaria,

silmiä.

Jos pilveni eivät onnistu,

liimaan sanomalehdestä taivaan kuvan kankaalle enkä

lannistu.