"Et voi siirtyä suurempiin toimiin ennen kuin olet selvittänyt suhteesi ja olet lähimmäisten kanssa rauhassa, rakkaudessa ja sopusoinnussa ilman mielipahaa tai pahansuopuutta. Rikkaruohot on nyhdettävä maasta ennen kuin ne tukahduttavat muut kasvit.
Nyhdä nyt kaikki elämäsi rikkaruohot ennen kuin ne juurtuvat syvälle ja tukahduttavat kaikki kauniit taimet sisälläsi. Et voi kasvaa ja laajeta henkisesti kun sydämessä on vihaa, mustasukkaisuutta, riitaa, suvaitsemattomuutta ja väärinkäsityksiä. Selvitä pian erimielisyytesi ja pidä rakkaus liikkuvana. Älä milloinkaan odota, että toinen tekisi aloitteen. Sinä voit aina tehdä, miksi et siis tekisi sitä nyt ja heti paikalla? Älä siirrä huomiseen sitä mitä voit tehdä tänään.
Esiintuloa odottavat monet asiat, mutta kaiken on tapahduttava oikeasssa ilmapiirissä, rakkauden ilmapiirissä, entistä suuremmassa rakkaudessa."
Eileen Caddy, Ovi sisimpään.
Valintoja valintoja! Niin hurjasti valintoja! Joka hetki ja sekunti! Ei ihme, että päämme tarvitsevat unta ja ilman sitä sekoavat.
Tein valinnan. Suuren valinnan. Tai nyt se tuntuu suurelta. Päätin mihin kouluihin haen kevään aikana ja valintani tuntuvat hyviltä, juuri oikeilta. On hyvä olo.
Minulla on ollut viime viikkoina monia päiviä, joissa hyvä olo on harvassa. Pääni on ollut täynnä sumua ja huolia ja mitä lie rauhattomuutta. En ole ollenkaan tottunut sellaiseen! Yleensä olen niin onnellinen lähes kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu. Ymmärrän kuitenkin, että tämä on ollut vain hetkellistä juuri sen vuoksi, että minä en ole mikään masentunut, alakuloinen valittaja enkä todellakaan suostu olemaan! Näissä hetkissä vähintä, mitä itselleen voi antaa, on hyväksyä se olo ja armahtaa itsensä. Ei auta, vaikka kuinka itselleni olen huutanut: "Miksi et naura ja laula ja hypi ja hymyile kaikille niin kuin tavallisesti? Miksi itket lattialla ja mikä muka voi olla niin kauhean huonosti?"
Minä olen surrut, pelännyt ikävää
Minä olen surrut, pelännyt elämää, vihaa, rakkautta, sanoja
Minä olen surrut, vaan en enää
Ei mikään, ei mikään saa mua enää itkemään.
Mutta mitäpä tuota sen enempää muistelemaan. Noita kausia tulee ja menee ja nyt voin taas lähestulkoon yhtä valoisasti kuin aina ennenkin. Laitoin alkuun tuon lainauksen, sillä luulen, että murheeni juurikin ovat liittyneet mielessä kipuileviin, ratkaisettomiin kysymysmerkkeihin, joita joidenkin ihmisten jälkeen on jäänyt. Eikö sanota, että mikään kysymys ei ole tyhmä ja aina on mahdollisuus kysyä? Miksi se silti on joskus niin hankalaa?
En osaa maalata pilviä
vain huulten kaaria,
silmiä.
Jos pilveni eivät onnistu,
liimaan sanomalehdestä taivaan kuvan kankaalle enkä
lannistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti