Olen kuullut merestä

Kesän sulotuoksuihin

Kesän sulotuoksuihin

huumauduin

ja putosin

Kesän sulotuoksuihin

hänet upotin

ja tuhosin

Kesän sulotuoksuihin

käärin kaikki unelmani

ja piilotin

paitsi sen yhden

jossa sataa ensilumi

ja sinua

            minä suutelin.

http://www.youtube.com/watch?v=uKUYlee4STE

Sitten joskus kun olen isotyttö ja asun siellä ihanassa metsämökissäni ja voin vihdoinkin olla rauhassa, aion kastella kukkia vesisateessa. Ja joikailla jossain korkealla. 

Kaikilla on varmasti jokin kuva itsestään omassa mielessä. Sellainen unelmakuva. Missä näet itsesi? Millainen olet mielessäsi? Minä näen itseni jossain kaukana yksinäisyydessä istumassa tunturin laella tuulessa. Voi, miten kauniit näköalat alhaalla onkaan ja niin ihanaa on laulaa tuuleen! En malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun vihdoinkin pääsen sinne mistä unelmoin....

Sain taas eilen sivistettyä itteäni kattomalla Johnny Deppin Sweeney Todd-elokuvan. Aivan Johnnylle sopiva rooli! Ja itkin puolielokuvaa..

Ja taas niin komea <3

Tänään mua vedettiin taas mukaan aikuisten paskaan. Kaikki valittaa, mutta kukaan ei tee mitään niin, ettei tarvis valittaa. Kaikki tässä yhteiskunnassa tuntuu ajavan vaan yhtä asiaa: kaivetaan tätä kuoppaa syvemmäksi niin, että siitä on yhä vaikeempi ja vaikeempi nousta pois. Meidät koulutetaan niin, ettei me osata muuta ku kaivaa. Vaan harvat osaa enää rakentaa tikkaita tai käyttää kynsiä. Tarkotan siis tällä sitä, ettei enää osata elää ilman näitä yhteiskunnan normeja ja houkutuksia. Mua oksettaa. Ja tuosta Sweeney Todd-elokuvan kohtauksesta (anteeksi vaan nyt juonipaljastuksista), jossa nuo yhet rupiaa myymään tietämättömille asiakkailla ihmisten lihasta tehtyjä lihapiirakoita, tulee ihan mieleen just meiän ruokakaupat. Meille syötetään ties mitä myrkkyjä ja paskaa vaan rahan takia. Eikä oikeestaan ketään tunnu kiinnostavan mitä ne syö, kuhan ne saa sen halvalla. Lihapiirakat on halvempia entä kasvispyörykät. Ja lihapiirakoissa on monesti tungettu kaikkea paskaa siihen sekaan. Lukekaapa vaikka joskus tuoteselosteita. 

Jaaha aloin taas selittään ruuasta, vaikka piti selittää siitä miten meiän perheen rahat on vaakalaudalla, koska mun isäpuoli saa luultavasti potkut. Ja miten mää saan kuulla siitä miten elämä on hankalaa. Mutta en enää jaska selittää. Nyt taidan keskittyä erään hienon tarinan kirjottamiseen. Ehkä kuulette siitä joskus!

Kiitos, kiitos, kiitos

Oi, tätä lihavuutta!

Oli kaunis reissu syötteen tuntureiden helmoissa. Aika juoksee kauniina hetkinä liian nopeasti ohitse. Oi miksi, oi miksi aika juoksee niin nopeaa kauniiden hetkien ohitse???

Juhannukseen kuuluu tietenkin hyvä musiikki ja Beatles on sellaista.

Kaunis kakkumme, jossa piti lukea "Jussi with Oona, Lotta ja Ellu", mutta with muuttuikin vituksi.

Kaunis ilmeeni

Tässä me juhannusneidot

Tulipas katsottua vihdoinkin Pirates of the Carribean-leffat ja tässä sitä miekkailaan  elokuvan huumassa...

Melkein viinaa

Vihdoinkin tuntuu kesältä!!!

http://www.youtube.com/watch?v=zlYoYipVXUE

Kukkia, kukkia tahtoisin syliisi tunkea. Tahdon, että tunnet niiden syvimmät tuoksut, jotka huumaavat lemmenkipeät mehiläiset pauloihinsa. Ja tahdon, että hetken sinäkin siellä tunnet olevasi rakastettu. Sillä rakastettu sinä olet, vaikka sydäntäsi kalvaa teräs.

Kirjoitan seinille autiotalojen

http://www.youtube.com/watch?v=Ej1zMxbhOO0

Tulipas tuokin elokuva nähtyä <3 (kiitos Nalle)

Löysin vanhasta päiväkirjasta jännän tekstin. Se on kait jonkunmoinen runo olevinaan.

Taivas on siveä olento
Se ei siveyttään kehtaa sinistä asuaan raottaa
eikä se pilvi huntuaan voi hajottaa
ja jos yrität sille huutaa:
"Hoi taivas, sä kaunotar!
näytä mulle pala aurinkoa
aivan paljaana
sun pilvihuntus takaa paljasta!"
niin siitä se vasta kauhistuukin
ja silloin se pilvet kerää paksuksi hunnuksi ylleen
ja itkuun pillahtaa

Taivas on siveä olento
se sininen asu yltää koko maapallon taa
eikä se koskaan siveyttään voi kasvojaan paljastaa
ja silloin joskus harvoin asu hajoaa riekaleiksi
jolloin se nopeasti kerää pilvensä eteen ja häpeään vajoaa

Kerran suuttui taivas
Yliukolle karjahti:
"Yliukko,
aivotuppo,
kallosi jo pese
löydä jo järkesi
hämärästä,
hiipuvasta
kipinästä
puun takaa etsivästä elämästä
ja naura sille
joka kertoo ne salaisuudet
jotka kiellettiin"
Eikä nauranut Yliukko enää

Taivas on siveä olento
kun se suon ylle hiljaa
sumuisen hämyn laskee
niin se ensin tarkistaa
ettei kukaan näe sumun taa
sillä sumun takana
taivas tumman pölynsä pesee
ja koittaa aamu
ja kesän ensi laulut
laskeutuvat maahan
ja aina silloin tällöin taivas
katselee merta
ja metsiä
ja se tietää
että maailma on kaunis
kun sen oikein ymmärtää.

Sellainen satu se. Päiväyksenä oli 23.7.2010 eli olin 12 vuotta ja aivan pentu. Mutta jotenki tuntuu siltä, että monetkaan 12-vuotiaat tuskin kirjottelee tämmösiä juttuja... Vai olenko aivan aivan aivan vääräsää käävässä?

Soittelin tänään mun rakasta Kurttu-kitaraa. Sydän aina huojentuu sitä soitellessa ja kaikki luovuus valuu sen kielille kuin veri ikään. Ja ah, kuinka kauniilta se kuulostaakaan lauluni helmassa! (Väännän taas kaikki näissä kirjotuksissa vähän runollisempaan muotoon ja leikin sanoilla ja niiden muodoilla, mutta siltä samalta kuulostaa myös mun päässä ja ajattelin nyt tyrkkiä teidän nähtäville kaiken roskan ja ruusut sieltä syvänteistä, joissa vaellan.)  http://www.youtube.com/watch?v=hTWKbfoikeg&list=RD02thbEUhtJzk8

Soitin tänään mm. Tuota Phantom of the opera, jonka linkkasinki tuossa heti ekana ja yhtä hienon hienoa omaa biisiäni, jota en ainakaan heti pysty soittamaan kullekkaan, koska ne sanat siinä biisissä on vielä liian ajankohtaisia ja alastomia mulle. Sen biisin soittaminen olisi itsensä viiltelyä.
Ja sitten soittelin yhtä kappaletta, jossa on tavallaan aiheena luonnonsuojelu, vaikka sekin aihe on kaikkien kielikuvien peitossa ja ei välttämättä kaikkien tulkittavissa, mutta ompahan nyt kuitenkin!

En voi varmaan koskaan oikeesti täysin kuvailla sitä onnea ja tyydytystä, jonka saan kitaran soitosta (ja siihen aina automaattisesti kuuluu mukaan laulu!). Olin kerran yhden viikon ilman sähkökitaraa ja olisin varmasti kuollut henkisesti tuskiini, jos mulla ei ois ollu lainattua puoliakustista soiteltavana. Se on muutes tosi hieno puoliakustinen... Laitan joskus tänne kuvan!

Jaha jaha. Mitäs sitten vielä kirjottaisin teille kakkapyllyt? Tämä olikin hauskempaa tämä "bloggaaminen", mitä ajattelin. Saan kirjottaa ihan mitä vaan, jos vain haluan. Välillä kyllä vähän ahdistaa, koska en tiiä mitä kaikkea haluan kertoa ilmi ja mulla ei oikeestaan ole paljon mitään tietoa kuka näitä lukee... Jos joku kempeleläinen kakkianen, jonka nimeä en tiiä, mutta joka totta kai tietää mun nimen, koska oon niin kuuluisa tässä paskakylässä, lukis tätä blogia ja saisin tietää siitä; menisin aivan paniikkiin. Vihaan tätä pikkukylää.

Ois tosi siistiä kirjottaa joskus elämänkerta, vaikka en oliskaan mitenkään erityisen kuuluisa. Mun mielestä elämä on tosi jännä asia. Ja ihmiset. Vihaan ihmisjoukkoja ja koko ihmiskuntaa, mutta en ihmispersoonia, koska ne on ainutlaatuisia ja kauniita. Se on yksi syy, miksi piirrän enimmäkseen vaan ihmisiä (tai oikeastaan haltioita ja kaikkia satuhahmoja, koska perus ihminen ei oo läheskään yhtä jännä kuin esim. Vettä sylkevä siivekäs pitkätukkainen komea menninkäinen <3 (ja paljosta vetoa, että muodostit heti päässäsi kuvan "mies menninkäisestä" koska käytin adjektiivia "komea", mutta kyseessä onkin tässä tapauksessa muhkea nainen :P)). Maisemat ei pahemmin kiinnosta piirtäessä. Mutta todellisuudessa en jaksa katsella ihmisiä vaan mielummin olen yksin luonnossa. Hauskaa, että tällainenkin asia kääntyy todellisuuteen vastakohtaisena.

Ja tässä teille lisää musiikkia:http://www.youtube.com/watch?v=QD0D7IuriWQ&list=RD02thbEUhtJzk8
Yllätys yllätys kuuntelen tällä hetkellä rakastani Nirvanaani...

Tää on niin söpö kuva! Luin Kurt Cobainista kirjotetusta kirjasta, että se tykkäs monesti pukeentua naisten vaatteisiin ja erityisesti naisten alusvaatteisiin. Sitten siinä kirjassa joku kerto, että se oli koulussa nähny Kurtun (ne oli siis samassa koulussa ja ilmeisesti yläasteella) liikuntatunnilla tyttöjen balettiasussa <3

Ei ole valitettavasti minun piirtämä, mutta tosi hiano kuva ja tykkään.

Nyt olen täyttänyt tämän päivän velvollisuuteni lähes kokonaan. Ja tätä ei laskettu siihen mukaan, koska tämä ei ole velvollisuus eikä pakotettua toimintaa. Edessä on Hemmon kakkakävely ja 5km x2 pyöräilyt iskän luokse kastelemaan kukkia vesisateessa ja sen jälkeen jeejee TARU SORMUSTEN HERRASTA- kirjan ahmiminen. Nam nam kyllä kelpaa. Ja kirjoitimpas paljon.

Suohon uponnut leijona

On tummaa nyt suo,
kun se saapuu leijonan tassujen luo
Ja jalosti tassuja sen nuolee
samalla kun leijona kuolee.

Leijonan harja on tuuhea, tumma
suon hirviö taa on hyvin kumma
Samaa karvaa on nyt suossa
kuin oli leijonassa tuossa.

Voi, minne menet nyt,
kun leijonan olet syönyt?
Sinä kauhea hirviö suossa
oletko pian tulossa?

Siinä teille tarinaa kerrakseen kakkapyllyt.

Minä tai joku muu

Luulin tässä vähän aikaa sitten, että maailman suurin mysteeri on kuolema. Kuolema on meitä kaikkia lähellä ja se odottaa meitä jokaista jossain välissä. Siltikään kukaan ei tiedä, mikä se todella on, vaikka kuoleman jälkeistä tapahtumaa on koitettu arvailla suuntaan jos toiseenkin. Minä uskon, että me synnymme uudestaan ja uudestaan kunnes saavutamme jotain meille itsellemme tärkeää. Sitten meistä tulee kenties puita. Puut ovat kauniita.
Kuolema on kyllä todella suuri mysteeri, eikä sitä saada varmastikaan koskaan selvitettyä (ja hyvä niin), mutta suurin se ei ole. Maailman suurin mysteeri on Minä. Jokaisella on minänsä. Mutta kuka oikeasti tietää mikä Minä on? Miten Minä voi ajatella? Miten sen ruumis toimii? Mikä siinä asuu? Mistä se koostuu? Mikä on sielu? Ajatteleeko sielu nytkin ja ovatko nämä ajatukset sen? Minusta kerrotaan biologian tunneilla, mutta kaikki se mikä luetaan kirjoista, ei tunnu koskevan oikeaa minua ollenkaan. Olen jotain aivan muuta kuin punasoluista, valkosoluista ja jostain muusta koostuvaa verta ja lihaa. Ja jos tämän pidemmälle aion ajatella ja tuumailla tätä, tulen aivan hulluksi.
Ja kerrompa tässä vielä siitä, että olen kai valaistunut. Jos niin voi sanoa. Olen lukenut kirjaa "Keskusteluja Jumalan kanssa". Luulen, että tuon kirjan nimeä luettaessa joidenkin ihmisten reaktio on ensin "Se on joku helvetin Raamattu", mutta ehei! Kirja koostuu erään miehen ja Jumalan keskusteluista ja se ei ole mikään kuviteltu keskustelu, vaan Jumala oikeasti kirjoitti miehelle vastauksia tämän kysymyksiin. Ja se kirja vastasi minunkin kysymyksiin: "Onko Jumala oikeasti sellainen tiukkapipo, joka tahtoo rankaista kaikkia? Ja päästääkö hän vain osan luomuksistaan taivaaseen, vaikka rakastaa muka kaikkia? Ja miksi hän loisi mitään, mistä hän ei pitäisi? Miksi Jumala käskee?" Kirja teki todella selväksi sen, että Jumala EI VAADI MEILTÄ MITÄÄN. Tämä kuulostaa kauheelta saarnalta ja tulee kauhee uskovainen olo, mutta ei voi mitään. Lukekaa se kirja. Se on hyvä.

Aika on pahaa

Ihmiset keksivät itse ajan. Oikeasti kiirettä ei ole olemassakaan. Jos kiirettä olisi, miksi luonnossa ja maailmankaikkeudessa kaikki tapahtuu niin hitaasti ja rauhallisesti? Kun aika keksittiin, keksittiin myös kiire. Hetken tahdon elää ulkopuolella sen.

http://www.youtube.com/watch?v=ntm1YfehK7U

Mun pitää varmaan koko mun elämä toistaa sitä samaa kysymystä. "Miksi ihmiset tekevät näin? Miksi me rakennamme vankilaa, ku olemme itse sen sisällä? Miksi me sahaamme oksaa altamme?" Siinä oli kyllä aika monta kysymystä... En varmaan koskaan pääse eroon siitä häpeästä ja syyllisyyden tunnosta, joka tulee sen takia, että tiedän että oon sellanen samanlainen ihminen ku muutkin loppujen lopuksi. Ja aina välillä se syyllisyys iskee mut pökerryksiin nurkan takaa. Ja sillon kaadun sänkyyn, joka on tehty huutavista puista ja jonka rautanaulat on kaivettu kirkuvasta maasta. Ja ne puuvilla petivaatteet on kenties tuhonnu ympäristöä, koska ne on ehkä made in china. Ja se nalle, jota halaan kyynelöiden, on sekin made in china. Ja kaikki se tukehduttaa mut samallalailla, kuin se joskus tukehdutti osan rakasta äiti-maata.

Mutta en oikeesti itke jokaikinen päivä sellasta, jolle en ehkä voi ainakaan vielä näin nuorena tehdä paljoakaan muuta kuin syyä kasvisruokaa (enimmäkseen luomuna vieläpä <3) ja ostaa kirpparikamaa. Mutta aina välillä vaan sattuu, kun tietää, että rakas kärsii.

Pirulle myyty enkeli

Tämä on Edgar Allan Poen innoittama tarina, jonka kirjoitin joskus Tammikuun aikaan. Näin se menee:

Minä muistan, muistan niin selvästi! Miten köynnöspuut - sillä puita ne todella olivat - laskeutuivat vartoen ikkunoitasi pitkin noiden viattomien lapsuuden leikkien humussa. Muistan, miten mustarastaat lauloivat, kun nauroimme niiden viattomien lapsuuden leikkien lomassa. Ja voi! Minä muistan jok´ikisen sävelen, minkä ne kauloistaan ilmaan heläyttivät, vaikka olinkin sävelkorvaton lapsi silloin. 

    Muistan, miten viatonna askeleesi kaikuivat, kun kävelit niiden roistojen käytävillä. Ne roistot olivat omat surkeat vanhempani, jotka tuottavat minulle yhä niin suurta häpeää. Vosin vieläkin kuulla sydämesi sykkeen, kun olit niin peloissasi ja tahdoit itkeä, mutta minä kielsin. Hyvin kaunis olit silloinkin, kun pelko oli tehnyt sinusta kalpean ja utuisen kuin kauneimman kesätaivaan pilvi. Silloin olin minäkin peloissani ja todella säälin sinua, kaunottareni, kun korkeassa salissa kaikui huutona kysymys: "Ketä käärme on puraissut ja piru maistellut? Keneen enkelit eivät kajoa enää?" Se huuto tulvi isäni huulilta ja särki sydämeni. Tuo katala lurjus, mahtavaksi papiksi kutsuttu, oli kuullut pirun vierailusta sinun kauniissa kamarissasi. Silti olit yhä viaton; ei piru sinua saanut, mutta juuri sen vuoksi käärme puraisi sinua kostoksi. Viattomuutesi kuitenkin puhdisti haavan ja kultainen sielusi oli yhä vapaa, joten miksi rankaista tekemättömästä? 

    Kaikessa siinä kurjuudessa, kun huuliltasi oli pääsemässä oma tuomiosi; minä huusin sen sinua ennen. Sinun silmäsi täyttyivät kyynelistä ja olit epätoivoinen, sillä tiesit, ettei mikään saisi enää isääni kääntymään minun tuomitsemisestani. Olit viattomampi kuin minä koskaan ja tahdoin pelastaa sinut. Ja tietysti isäni mielummin hirtti oman poikansa kuin tämän suloisen kihlatun, vaikka tiesi varmasti totuuden yhtä hyvin kuin me.

    Sinä et kuitenkaan antanut kohtaloni vetää vielä miekkaansa esiin, sillä tarrauduit minua kädestä. Juoksit hyvin lujaa ja kyynelöiden. Minä hämmentyneenä perässäsi ja juuri siihen kamariin, jossa köynnöspuut olivat laskeutuneet vartoen lapsuuden leikkien humussa. Ja minua ne vartoivat. 

    Kun isäni raivoten huusi kamarin ovella, sinä sanoit minulle: "Sinun täytyy mennä! Köynnöspuut vartovat yhä sinua!" Ja todellakin, raskaina ne lepäsivät ikkunaa vasten. Sinun huulillesi minä painoin maailman kauneimman suudelman ja voin yhä maistaa sinut huulillani. Ja niin kirkaana yhä mielessäni näen sen hymyn ja silmäsi - niin kirkkaat kuin vedestä heijasteleva aurinko - mielessäni, että sydäntäni polttaa. Ja muistan, kun ikuisiksi ajoiksi käännyit pois, kun kiipesin köynnöspuita pitkin taivaaseen. Mutta minulle se ei koskaan ollut, eikä tule olemaan taivas, sillä sinä et ole siellä. Piru sai sinut kuitenkin helvettiin kanssaan ja vangitsi sielusi, sillä tuo pahainen roisto, isäni, myi sinut hänelle. Enkä ole koskaan enää taivaassa vaeltaessani hetkeäkään epäröinyt, sillä enkelien keskuudessa vaellan, ettetkö sinä olisi ollut heidän kaltaisensa.