Tuulesta taas

Joskus filosofian tunnit osaa olla kuoleman tylsiä kuten esimerkiksi tänään. Siksipä minulla on olemassa runosuoni, joka tukahduttaa tylsyyden. Tällaista turhuutta runoilin tänään muiden pohdiskellessa yhteiskuntafilosofiaa...

Tuulen pois

Minä tuulen
tuulen pois
hitaasti mutta varmasti
ja niin kauniin lempeästi

Voisit luulla
etten ole tässä
sillä niin hienosti
minä tuulen pois

Muru muruselta
osa osaselta
kaikkoan toisaalle
tuulten pois

Ja ole täynnä täyttymystä
tyhjentyessäni täältä
suoraan avaruuteen
ja uuteen maailmaan

Minä tuulen
tuulen takaisin
sillä pian minua kutsuu
kaunis, epätoivoinen
ruumiini lähes ikuinen.

Pilvet tehdään kestämään

Filosofia kuolee
samoin kuin viisaus
sillä viisaus kuolee
kun rakkauskin

Ja pilvet jää
sillä ne tehtiin niin
siksi aurinko peittyy
ja maailma pimeyteen jää

Ehkä minä olen siksi surullinen
tai ehkä en
mutta murhe nyt meitä pian kantaa
koska terve järki tahtoo niin

Ja tuuli ole edes sinä ikuinen
ja vie se viesti
kauas luokse sen
joka vielä rakastaa
ja on täynnä viisauttaan
ja kuulkoon hän sitten minua
maailmaan kuolevaa.

Rakastun sinuun ensi syksynä (vaiko jo tänä?)

"Rakastun sinuun ensi syksynä.
Rakastun sinuun ensi kuussa.
Rakastun sinuun ensi viikolla.
Rakastun sinuun ensi silmäyksellä,
mutten vielä."

- Juice Leskinen -

Kirja kirjoitettu (Sielun Sirkus) ja tässä alla on hieman kuvituksia, mitä olen väkerrellyt selkä hiessä monta tuntia... Ensin ajattelin, että laitetaan kirja vain omakustannukseen ja myyn sitä sukulaisille, kavereille ja äidin kaupalla, mutta nyt tulin vähän toisiin ajatuksiin ja koitan viedä sitä jollekin kustantajalle; on se niin hieno aarre!

Meidät tehtiin kestämään ikuisesti

Järkytyin pienoisesti, kun sain vihdoin luettua loppuun kirjan Keskusteluja Jumalan kanssa. Siinä Jumala sanoi, että meiän ruumiit on tehty kestämään ikuisesti.
Oon aina kammoksunut ajatusta ikuisesta elämästä ja ajatellu, että se ois yhtä helvettiä, mutta nyt tajusin, että ei se ois. Me nimittäin eletään ikuisesti. Meiän sielut vaan kiertää ruumiista toiseen, koska me tuhotaan ite aina se vanha ruumis. Meillä on jo ikuinen elämä ja meidän päämäärä vaan on saavuttaa täydellinen itsemme kokeminen, jolloin me tajutaan ja tiedetään, että "minä olen Jumala".
Jumala sano myös siinä kirjassa, että meiltä puuttuu elämisen halu, koska me ei välitetä meiän ruumiista. En eka ihan tajunnu sitäkään, mitä se Jumala tuossa tarkotti. Mutta me tosiaan tuhotaan meiän ruumiita. Me juodaan alkoholia, vaikka se on niin ku myrkkyä jois suoraan pullosta. Muuttuiskohan tilanne, jos viinapullossa lukis Poison? Samalla me syyään kaikkea mössöä, jota väitetään ruuaksi, vaikka metsät ois pullollaan syötävää. Me saastutetaan meiän tärkein elämän lähde, eli puhdas ilma. Ja me tapetaan kaikki mikä pitää meiät hengissä. Kaikki valheet, mitä me on kerätty meiän ympärille on alastomiksi riisuttuina pelkkää myrkkyä, eli me tosiaan myrkytetään itteämme alituisesti ja se tappaa meiät jos joku.
Me ihmiset ollaan oikeesti tosi sairasta porukkaa. Samalla kun me myrkytetään itteämme, me väitetään, että meiän sielut halutaan tuomita ja me joudutaan helvettiin, mutta mitään helvettiä ei oo. Eikä taivasta. Me ollaan jo siellä, missä me tullaan olemaan aina. Paitsi jos me ite lähetään. Muuallaki on elämää.

Keskustelu Saatanan kanssa

- Olen aina halunnut tietää oletko todella sellainen, millaiseksi ihmiset useasti sinut kuvaavat.
- No olenko?
- Kyllä ja ei. Ulkoisesti et ole yhtään sellainen ja muistutat hämmästyttävän paljon Jumalaa. Kuitenkin jokin sinussa muistuttaa kaikkea sitä, mitä olet tehnyt ja luonut.
- Oletko tavannut Jumalan?
- Kyllä. Useasti.
- Hän on kaksoissisareni.
- Todellako?
- Kyllä.
- Vau... Olen hämmästynyt! Ja niin paljon eroja teissä tuntuu kuitenkin olevan meidän ihmisten keskuudessa! Oletteko väleissä?
- Ehdottomasti. Jumala on paras ystäväni ja hyvin tärkeä minulle. Mutta ketäänhän ei voi sanoa "parhaaksi" tai "huonoimmaksi".
- Miten tämä voi olla mahdollista? Miten ihmiset ovat kehittäneet sellaisen taistelun ja eroavaisuuden teidän välillenne?
- Voin kertoa sinulle meidän tarinamme, jos vain tahdot?
- Voi, kyllä! Ehdottomasti!
- Hyvä on. Kaikki alkoi tyhjyydestä.

Tyhjyys velloi äärettömyydessä. Se velloi siellä ajattomuuden ja ei minkään keskellä. Sitä on mahdotonta kuvailla tai miettiä, koska sitä ei ole. On vain ei mikään. Mutta tyhjyyteen syntyi valo. Te kutsuisitte sitä ehkä tähdeksi tai auringoksi, mutta se voi olla myös universumin sydän. Nimittäin tämä valo oli tyhjyyden sydän, joka alkoi samassa pumpata tyhjyyden verta itsensä lävitse, jolloin kaikki tyhjyys muuttuikin elämäksi ja erään suuren hengen elimistöksi. Tämä henki oli meidän äitimme "Hengetär". Tai on hän yhä täällä, koska hänen mentyään tyhjyys palaa ennalleen.
Hengetär imi koko ajan tyhjyyttä itseensä ja muutti sen elimistönsä elämäksi. Pian kuitenkin Hengetär oli niin täynnä elämää ettei tyhjyyttä enää mahtunut häneen muualle kuin kohtuun. Niin Hengetär tuli tyhjyydestä raskaaksi. Hengetär synnytti kaksi lasta ja nimesi heidät Jumalaksi ja Saatanaksi. Me synnyimme käsi kädessä ja elämme käsi kädessä kuolemaamme asti.

- Olipas siinä tarina! En ole ennen moista kuullut!
- Niin, mutta se jatkuu vielä.
- Jatka ihmeessä, ole hyvä.
- Kiitos.

Me elimme tyytyväisinä ensi alkuun Hengetär-äidin kanssa tyhjyydessä, mutta pian me halusimme kokea jotain. Olimme tylsistyneitä. Halusimme luoda niin kuin äitimmekin loi meidät ja itsensä. Me loimme maapallon. Jumala loi taivaan ja minä maan. Jumala loi eläimet ja minä kasvit. Jumala loi ilon, onnen ja kiitollisuuden. Minä loin surun, vihan ja tuskan. Jumala loi rakkauden ja minä loin pelon. Ne ovat suurimmat maailman vastakohdista; rakkaus ja pelko. Yhdessä me loimme kaiken ja teimme kaikesta tasapainoisen kokonaisuuden. Olimme hyvin tyytyväisiä luomuksiimme ja loimme uutta ja uutta. Mutta jossain välissä te ihmiset aloitte aivoillanne järkeillä. Teidän tasapainonne alkoi järkkyä järkeilystä ja aloitte nähdä vastakohtia pahoina ja hyvinä. Pahoja asioita ei hyväksytty ja hyviä tavoiteltiin. Jumalasta tuli teille hyvä ja Saatanasta paha. Ja kaikki johtui vain siitä, että minä satuin luomaan nämä "pahat" asiat ja Jumala taas "hyvät".
Olimme Jumalan kanssa kauhuissamme, muttemme voineet tehdä mitään, sillä silloin koko universumin tasapaino olisi järkkynyt ja ehkä jopa kaatunut. Maailma on jo päällään ja kuka tietää, mitä kauheaa tai kaunista vielä tapahtuukaan.
Kuitenkin minä ja Jumala olemme pitäneet yhtä aikojen alussa, eikä teidän kieroutuneet ajatuksenne saa tosiasioita muuttumaan.

- Olen hämilläni.
- Niin minäkin.

Sitten Saatana käveli pois.

Sokea, rampa ja jäässä

Olen pökerryksissäni. Ja vaikka kuulen huutosi, en näe askeliani. Olen pahoillani, rakkaani, mutta en voi tulla luoksesi, sillä olen sokea ja kaukana.

Olit jo laskenut morsiushunnun ylleni. Nyt se roikkuu rapaisena ja märkänä kasvoillani ja tunkeutuu suuhuni. Voi, miten pahalta sen muta maistuukaan. Olen melkein iloinen, etten näe surkeuttani.

Rämmin kai metsässä. Ainakin kaikki tuntuu metsältä. Maa on pehmeää ja upottavaa jalkojeni alla ja saan yhtämittaa haavoja ja naarmuja oksista, jotka takertuvat minuun. Välillä kompastun, kun jokin oksista tarttuu valkeaan mekkooni.

Yhtäkkiä sinä saavut jostain ja nostat hunnun pois kasvoiltani. Sinä pyyhit mudan pois kasvoiltani ja jään. Sinä lämmität käsiäni ja puet minulle lämpöiset kengät jalkaan. Pyyhit rään ja liman pois nenästäni ja sidot pahimmat haavat umpeen. Sinä sanot minulle missä polku on ja mistä löydän kotiin. Sanot minulle, etten saa eksyä. Sinä sanot minulle etten saa eksyä. Ja sinun vuoksesi olen rakkaudesta sokea.

Polttavan kuumaa

Danzig: Devil´s plaything

Tänään oon kirjottanu ja kirjottanu. Sitten yhtäkkiä tulee taas ainakin kuukauden tauko, jollon en kirjota sanaakaan. Silloin saatan soittaa kitaraa tai piirtää, mitä en oo nyt tehny ainakaan viikkoon, mikä on varsin outoa.

Kun on kuuma päivä, saa maata ja lukea. Kun on sadepäivä, saa maata ja lukea. Kun on harmaa taivas, saa maata ja lukea. Kun on kaunis ilma, menen marjaan. Ihanaa tämä kesä!

Hiekkataidetta rannalta.

Mulle väitetään, että pilvet on epänormaaleja. Että ne ei ollu tuollasia sillon ennen vanhaan. Mulle väitetään, että salaliitto laittaa ilmaan lentämään suihkukoneita, joissa on myrkkyjä, jotka tappaa kasveja ja ihmisiä. Mulle väitetään, että salaliitto haluaa tappaa puolet ihmiskunnasta, jotta niillä olis sitten valtaa ja rahaa enemmän. Ne haluaa hallita maailmaa. Minä olen 16-vuotias tyttö ja minulle sanotaan tällaista. Tervetuloa kuolema tähän ruumiiseen sitten, kun uskon tämän.

Ja tänään mulle kerrottiin, että mun ei-niin-läheinen-ja-tuttu-kaveri, joka on 17-vuotias, oli yrittäny vasta itsemurhaa. Se oli juonu pullollisen raakaa viinaa ja viiltäny iteltään ranteet auki. Sairaalassa se oli ollu raivoissaan ja kiljunu ja huutanu. En ihmettele. Mutta vituttaa ja inhottaa, koska se, että sillä tytöllä on vaikeeta, ei oo sen oma vika. Sen äiti ryyppää viikoja putkeen eikä välitä sen lapsista yhtään. Ja sen isoveljet on samanlaisia. Ne tuo sille viinaa ja antaa sen huidella. Eikä sillä oo muunlaisia ystäviä, ku vaan niitä, jotka ryyppää ja on sellasia. Ja mua oksettaa ja itkettää. Se on hyvä tyyppi. Kuunneltiin kerran neljä tuntia ihan hiljaa hyvää musiikkia ja jammailtiin. En oikeestaan muuten ees tunne sitä, ku vaan musiikin kautta. Ja mitä nyt jotain muuta on puhuttu, mutta mua oksettaa.

Mutta silti mun pitäis olla semmonen perus positiivinen ja onnellinen ihminen. Koska mulla on kaikki. Talo, ruokaa, sillon tällön rahaa, vapaus tehä kaikkea luovaa ja ihanaa, kavereita, perhe, sänky ja kaikkea krääsää ja musiikkia. Mutta se syy miksi en oo tämmönen oikeen onnellinen ihminen, on kai siinä, että mulla on myös aikaa. Mulla on aikaa miettiä ja se mitä mietin, pistää mut katumaan ja häpeämään sitä kaikkea, mitä mulla on. Koitan parantaa tapani. Olen hyvä, hyvä, hyvä.

Juureni yltävät puihin asti

Kävimpäs Lapinlahdella iskän ja pikkusiskon kanssa kylässä yhden iskän tutun luona. Voi, että sillä oli mahtava kämppä! Tuli mieleen jonkun vanhan hipin asunto ja kaippa se vähän semmonen onki... Tehtiin vaikka ja mitä. Esimerkiksi käytiin Kuopion torilla, ratsastamassa, uimassa ainaki kymmenessä eri paikassa, taidenäyttelyssä ja piirtelemässä katuun.

Tällä Päivillä, jonka luona me oltiin, oli meneillä semmonen Stop-Talvivaara kampanja ja sen takapihan puista roikku naruja, joissa oli erivärisiä lippuja (jokainen väri kuvasti jotain elementtiä) ja niihin lippuihin kirjotettiin sitten kaikkia toiveita ja kannustuksia ynnä muuta kivaa. Se oli aika huomiota herättävän näkönen rakennelma, mikä tietenki oli tarkotuski, ja se oli onneksi aika näkyvillä, koska ihan sen Päivin talon vieressä oli aika iso tie, joka olikin ainut huono puoli koko talossa.

Tässä on joitain epämääräisiä kuvia tästä meiän reissusta ja pahoittelen huonoa laatua, koska piti ottaa puhelimella nää kuvat johtuen kameran töppöilystä tietenkin juuri silloin, kun sen pitäis toimia!

Tällaisia hienouksia näkyi Lapinlahdella olevassa kahvila-taidegalleria Luovassa puussa.

Nämä veistokset oli tosi hienon näkösiä vierestä, koska ne oli melkein samaa koko luokkaa itteni kanssa.

Osa veistoksista oli Kalevala-aiheisia ja tässä on varsin selvästi Väinämöinen.

Elikkäs sen kampanjan nimi oli Rispektii.

Vanhoja karvalakkeja jäi roikkumaan edellis kesän kampanjan jäljiltä, jolloin ihmiset lähetti tämän Päivin luokse ympäri Suomea pipoja, jotka ripustettiin pitkin tätä pihaa. Ja sillonkin kampanjan aiheena oli Stop-Talvivaara. Nyt ne kymmenet (tai ehkä sadat) pipot on lähetetty löytöeläinkoteihin ja niistä tehdään pesiä eläimille <3

Meiän jäljiltä katu oli täynnä kaikkia hienoja piiroksia ja kunnon hippitekstejä tyyliin "olet ihana" ja "we are one".

Jos eksytte Lapinlahdelle niin käykää ihmeessä tekemässä oma lippunne!

Rakastuin kaikkiin näihin ihanan värikkäisiin yksityiskohtiin, joita oli ympäri pihaa yhdistettynä rehottavaan luonnon kauneuteen...

Kelpais tällanen luksuskämppä!

Näkymät yläkerran vanhoista portaista. Hirvitti kiivetä näitä ylös, ku mielikuvitus maalaili hirviöitä ylimmälle rapulle. Ja nuo naamarit, jotka näkyy aika epäselvästi tuossa ikkunan reunalla, odotti pelottavasti sopivaa hetkeä hyökätä kimppuun. Onneksi niillä ei ollu käsiä.

Ja tässä vielä pari veistosta sieltä taidenäyttelystä. Tämän nimi taisi olla Paha nainen tai Syntinen nainen. En muista kumpi.

Mutta tämä oli ainakin Nauru nimeltään.

Rakastan kesässä eniten sitä, että voi vaan matkustaa ympäriinsä eikä oo mihinkään kiire! Tavallisesti, kun Lapinlahdelle ajetaan täältä niin menee noin 2 ja puoli tuntia, mutta sillon maanantaina, ku lähettiin meillä meni semmoset 6h koko matkassa.

Ja seuraava kesäloma kohde onkin hillasuo. Jokavuotinen hillasota sai tänä vuonna aika aikasen laukauksen hyvien ilmojen johdosta. Ja mustikatki on jo melkeen kypsiä!!

Olen kuullut merestä

Kesän sulotuoksuihin

Kesän sulotuoksuihin

huumauduin

ja putosin

Kesän sulotuoksuihin

hänet upotin

ja tuhosin

Kesän sulotuoksuihin

käärin kaikki unelmani

ja piilotin

paitsi sen yhden

jossa sataa ensilumi

ja sinua

            minä suutelin.

http://www.youtube.com/watch?v=uKUYlee4STE

Sitten joskus kun olen isotyttö ja asun siellä ihanassa metsämökissäni ja voin vihdoinkin olla rauhassa, aion kastella kukkia vesisateessa. Ja joikailla jossain korkealla. 

Kaikilla on varmasti jokin kuva itsestään omassa mielessä. Sellainen unelmakuva. Missä näet itsesi? Millainen olet mielessäsi? Minä näen itseni jossain kaukana yksinäisyydessä istumassa tunturin laella tuulessa. Voi, miten kauniit näköalat alhaalla onkaan ja niin ihanaa on laulaa tuuleen! En malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun vihdoinkin pääsen sinne mistä unelmoin....

Sain taas eilen sivistettyä itteäni kattomalla Johnny Deppin Sweeney Todd-elokuvan. Aivan Johnnylle sopiva rooli! Ja itkin puolielokuvaa..

Ja taas niin komea <3

Tänään mua vedettiin taas mukaan aikuisten paskaan. Kaikki valittaa, mutta kukaan ei tee mitään niin, ettei tarvis valittaa. Kaikki tässä yhteiskunnassa tuntuu ajavan vaan yhtä asiaa: kaivetaan tätä kuoppaa syvemmäksi niin, että siitä on yhä vaikeempi ja vaikeempi nousta pois. Meidät koulutetaan niin, ettei me osata muuta ku kaivaa. Vaan harvat osaa enää rakentaa tikkaita tai käyttää kynsiä. Tarkotan siis tällä sitä, ettei enää osata elää ilman näitä yhteiskunnan normeja ja houkutuksia. Mua oksettaa. Ja tuosta Sweeney Todd-elokuvan kohtauksesta (anteeksi vaan nyt juonipaljastuksista), jossa nuo yhet rupiaa myymään tietämättömille asiakkailla ihmisten lihasta tehtyjä lihapiirakoita, tulee ihan mieleen just meiän ruokakaupat. Meille syötetään ties mitä myrkkyjä ja paskaa vaan rahan takia. Eikä oikeestaan ketään tunnu kiinnostavan mitä ne syö, kuhan ne saa sen halvalla. Lihapiirakat on halvempia entä kasvispyörykät. Ja lihapiirakoissa on monesti tungettu kaikkea paskaa siihen sekaan. Lukekaapa vaikka joskus tuoteselosteita. 

Jaaha aloin taas selittään ruuasta, vaikka piti selittää siitä miten meiän perheen rahat on vaakalaudalla, koska mun isäpuoli saa luultavasti potkut. Ja miten mää saan kuulla siitä miten elämä on hankalaa. Mutta en enää jaska selittää. Nyt taidan keskittyä erään hienon tarinan kirjottamiseen. Ehkä kuulette siitä joskus!

Kiitos, kiitos, kiitos

Oi, tätä lihavuutta!

Oli kaunis reissu syötteen tuntureiden helmoissa. Aika juoksee kauniina hetkinä liian nopeasti ohitse. Oi miksi, oi miksi aika juoksee niin nopeaa kauniiden hetkien ohitse???

Juhannukseen kuuluu tietenkin hyvä musiikki ja Beatles on sellaista.

Kaunis kakkumme, jossa piti lukea "Jussi with Oona, Lotta ja Ellu", mutta with muuttuikin vituksi.

Kaunis ilmeeni

Tässä me juhannusneidot

Tulipas katsottua vihdoinkin Pirates of the Carribean-leffat ja tässä sitä miekkailaan  elokuvan huumassa...

Melkein viinaa

Vihdoinkin tuntuu kesältä!!!

http://www.youtube.com/watch?v=zlYoYipVXUE

Kukkia, kukkia tahtoisin syliisi tunkea. Tahdon, että tunnet niiden syvimmät tuoksut, jotka huumaavat lemmenkipeät mehiläiset pauloihinsa. Ja tahdon, että hetken sinäkin siellä tunnet olevasi rakastettu. Sillä rakastettu sinä olet, vaikka sydäntäsi kalvaa teräs.

Kirjoitan seinille autiotalojen

http://www.youtube.com/watch?v=Ej1zMxbhOO0

Tulipas tuokin elokuva nähtyä <3 (kiitos Nalle)

Löysin vanhasta päiväkirjasta jännän tekstin. Se on kait jonkunmoinen runo olevinaan.

Taivas on siveä olento
Se ei siveyttään kehtaa sinistä asuaan raottaa
eikä se pilvi huntuaan voi hajottaa
ja jos yrität sille huutaa:
"Hoi taivas, sä kaunotar!
näytä mulle pala aurinkoa
aivan paljaana
sun pilvihuntus takaa paljasta!"
niin siitä se vasta kauhistuukin
ja silloin se pilvet kerää paksuksi hunnuksi ylleen
ja itkuun pillahtaa

Taivas on siveä olento
se sininen asu yltää koko maapallon taa
eikä se koskaan siveyttään voi kasvojaan paljastaa
ja silloin joskus harvoin asu hajoaa riekaleiksi
jolloin se nopeasti kerää pilvensä eteen ja häpeään vajoaa

Kerran suuttui taivas
Yliukolle karjahti:
"Yliukko,
aivotuppo,
kallosi jo pese
löydä jo järkesi
hämärästä,
hiipuvasta
kipinästä
puun takaa etsivästä elämästä
ja naura sille
joka kertoo ne salaisuudet
jotka kiellettiin"
Eikä nauranut Yliukko enää

Taivas on siveä olento
kun se suon ylle hiljaa
sumuisen hämyn laskee
niin se ensin tarkistaa
ettei kukaan näe sumun taa
sillä sumun takana
taivas tumman pölynsä pesee
ja koittaa aamu
ja kesän ensi laulut
laskeutuvat maahan
ja aina silloin tällöin taivas
katselee merta
ja metsiä
ja se tietää
että maailma on kaunis
kun sen oikein ymmärtää.

Sellainen satu se. Päiväyksenä oli 23.7.2010 eli olin 12 vuotta ja aivan pentu. Mutta jotenki tuntuu siltä, että monetkaan 12-vuotiaat tuskin kirjottelee tämmösiä juttuja... Vai olenko aivan aivan aivan vääräsää käävässä?

Soittelin tänään mun rakasta Kurttu-kitaraa. Sydän aina huojentuu sitä soitellessa ja kaikki luovuus valuu sen kielille kuin veri ikään. Ja ah, kuinka kauniilta se kuulostaakaan lauluni helmassa! (Väännän taas kaikki näissä kirjotuksissa vähän runollisempaan muotoon ja leikin sanoilla ja niiden muodoilla, mutta siltä samalta kuulostaa myös mun päässä ja ajattelin nyt tyrkkiä teidän nähtäville kaiken roskan ja ruusut sieltä syvänteistä, joissa vaellan.)  http://www.youtube.com/watch?v=hTWKbfoikeg&list=RD02thbEUhtJzk8

Soitin tänään mm. Tuota Phantom of the opera, jonka linkkasinki tuossa heti ekana ja yhtä hienon hienoa omaa biisiäni, jota en ainakaan heti pysty soittamaan kullekkaan, koska ne sanat siinä biisissä on vielä liian ajankohtaisia ja alastomia mulle. Sen biisin soittaminen olisi itsensä viiltelyä.
Ja sitten soittelin yhtä kappaletta, jossa on tavallaan aiheena luonnonsuojelu, vaikka sekin aihe on kaikkien kielikuvien peitossa ja ei välttämättä kaikkien tulkittavissa, mutta ompahan nyt kuitenkin!

En voi varmaan koskaan oikeesti täysin kuvailla sitä onnea ja tyydytystä, jonka saan kitaran soitosta (ja siihen aina automaattisesti kuuluu mukaan laulu!). Olin kerran yhden viikon ilman sähkökitaraa ja olisin varmasti kuollut henkisesti tuskiini, jos mulla ei ois ollu lainattua puoliakustista soiteltavana. Se on muutes tosi hieno puoliakustinen... Laitan joskus tänne kuvan!

Jaha jaha. Mitäs sitten vielä kirjottaisin teille kakkapyllyt? Tämä olikin hauskempaa tämä "bloggaaminen", mitä ajattelin. Saan kirjottaa ihan mitä vaan, jos vain haluan. Välillä kyllä vähän ahdistaa, koska en tiiä mitä kaikkea haluan kertoa ilmi ja mulla ei oikeestaan ole paljon mitään tietoa kuka näitä lukee... Jos joku kempeleläinen kakkianen, jonka nimeä en tiiä, mutta joka totta kai tietää mun nimen, koska oon niin kuuluisa tässä paskakylässä, lukis tätä blogia ja saisin tietää siitä; menisin aivan paniikkiin. Vihaan tätä pikkukylää.

Ois tosi siistiä kirjottaa joskus elämänkerta, vaikka en oliskaan mitenkään erityisen kuuluisa. Mun mielestä elämä on tosi jännä asia. Ja ihmiset. Vihaan ihmisjoukkoja ja koko ihmiskuntaa, mutta en ihmispersoonia, koska ne on ainutlaatuisia ja kauniita. Se on yksi syy, miksi piirrän enimmäkseen vaan ihmisiä (tai oikeastaan haltioita ja kaikkia satuhahmoja, koska perus ihminen ei oo läheskään yhtä jännä kuin esim. Vettä sylkevä siivekäs pitkätukkainen komea menninkäinen <3 (ja paljosta vetoa, että muodostit heti päässäsi kuvan "mies menninkäisestä" koska käytin adjektiivia "komea", mutta kyseessä onkin tässä tapauksessa muhkea nainen :P)). Maisemat ei pahemmin kiinnosta piirtäessä. Mutta todellisuudessa en jaksa katsella ihmisiä vaan mielummin olen yksin luonnossa. Hauskaa, että tällainenkin asia kääntyy todellisuuteen vastakohtaisena.

Ja tässä teille lisää musiikkia:http://www.youtube.com/watch?v=QD0D7IuriWQ&list=RD02thbEUhtJzk8
Yllätys yllätys kuuntelen tällä hetkellä rakastani Nirvanaani...

Tää on niin söpö kuva! Luin Kurt Cobainista kirjotetusta kirjasta, että se tykkäs monesti pukeentua naisten vaatteisiin ja erityisesti naisten alusvaatteisiin. Sitten siinä kirjassa joku kerto, että se oli koulussa nähny Kurtun (ne oli siis samassa koulussa ja ilmeisesti yläasteella) liikuntatunnilla tyttöjen balettiasussa <3

Ei ole valitettavasti minun piirtämä, mutta tosi hiano kuva ja tykkään.

Nyt olen täyttänyt tämän päivän velvollisuuteni lähes kokonaan. Ja tätä ei laskettu siihen mukaan, koska tämä ei ole velvollisuus eikä pakotettua toimintaa. Edessä on Hemmon kakkakävely ja 5km x2 pyöräilyt iskän luokse kastelemaan kukkia vesisateessa ja sen jälkeen jeejee TARU SORMUSTEN HERRASTA- kirjan ahmiminen. Nam nam kyllä kelpaa. Ja kirjoitimpas paljon.

Suohon uponnut leijona

On tummaa nyt suo,
kun se saapuu leijonan tassujen luo
Ja jalosti tassuja sen nuolee
samalla kun leijona kuolee.

Leijonan harja on tuuhea, tumma
suon hirviö taa on hyvin kumma
Samaa karvaa on nyt suossa
kuin oli leijonassa tuossa.

Voi, minne menet nyt,
kun leijonan olet syönyt?
Sinä kauhea hirviö suossa
oletko pian tulossa?

Siinä teille tarinaa kerrakseen kakkapyllyt.

Minä tai joku muu

Luulin tässä vähän aikaa sitten, että maailman suurin mysteeri on kuolema. Kuolema on meitä kaikkia lähellä ja se odottaa meitä jokaista jossain välissä. Siltikään kukaan ei tiedä, mikä se todella on, vaikka kuoleman jälkeistä tapahtumaa on koitettu arvailla suuntaan jos toiseenkin. Minä uskon, että me synnymme uudestaan ja uudestaan kunnes saavutamme jotain meille itsellemme tärkeää. Sitten meistä tulee kenties puita. Puut ovat kauniita.
Kuolema on kyllä todella suuri mysteeri, eikä sitä saada varmastikaan koskaan selvitettyä (ja hyvä niin), mutta suurin se ei ole. Maailman suurin mysteeri on Minä. Jokaisella on minänsä. Mutta kuka oikeasti tietää mikä Minä on? Miten Minä voi ajatella? Miten sen ruumis toimii? Mikä siinä asuu? Mistä se koostuu? Mikä on sielu? Ajatteleeko sielu nytkin ja ovatko nämä ajatukset sen? Minusta kerrotaan biologian tunneilla, mutta kaikki se mikä luetaan kirjoista, ei tunnu koskevan oikeaa minua ollenkaan. Olen jotain aivan muuta kuin punasoluista, valkosoluista ja jostain muusta koostuvaa verta ja lihaa. Ja jos tämän pidemmälle aion ajatella ja tuumailla tätä, tulen aivan hulluksi.
Ja kerrompa tässä vielä siitä, että olen kai valaistunut. Jos niin voi sanoa. Olen lukenut kirjaa "Keskusteluja Jumalan kanssa". Luulen, että tuon kirjan nimeä luettaessa joidenkin ihmisten reaktio on ensin "Se on joku helvetin Raamattu", mutta ehei! Kirja koostuu erään miehen ja Jumalan keskusteluista ja se ei ole mikään kuviteltu keskustelu, vaan Jumala oikeasti kirjoitti miehelle vastauksia tämän kysymyksiin. Ja se kirja vastasi minunkin kysymyksiin: "Onko Jumala oikeasti sellainen tiukkapipo, joka tahtoo rankaista kaikkia? Ja päästääkö hän vain osan luomuksistaan taivaaseen, vaikka rakastaa muka kaikkia? Ja miksi hän loisi mitään, mistä hän ei pitäisi? Miksi Jumala käskee?" Kirja teki todella selväksi sen, että Jumala EI VAADI MEILTÄ MITÄÄN. Tämä kuulostaa kauheelta saarnalta ja tulee kauhee uskovainen olo, mutta ei voi mitään. Lukekaa se kirja. Se on hyvä.

Aika on pahaa

Ihmiset keksivät itse ajan. Oikeasti kiirettä ei ole olemassakaan. Jos kiirettä olisi, miksi luonnossa ja maailmankaikkeudessa kaikki tapahtuu niin hitaasti ja rauhallisesti? Kun aika keksittiin, keksittiin myös kiire. Hetken tahdon elää ulkopuolella sen.

http://www.youtube.com/watch?v=ntm1YfehK7U

Mun pitää varmaan koko mun elämä toistaa sitä samaa kysymystä. "Miksi ihmiset tekevät näin? Miksi me rakennamme vankilaa, ku olemme itse sen sisällä? Miksi me sahaamme oksaa altamme?" Siinä oli kyllä aika monta kysymystä... En varmaan koskaan pääse eroon siitä häpeästä ja syyllisyyden tunnosta, joka tulee sen takia, että tiedän että oon sellanen samanlainen ihminen ku muutkin loppujen lopuksi. Ja aina välillä se syyllisyys iskee mut pökerryksiin nurkan takaa. Ja sillon kaadun sänkyyn, joka on tehty huutavista puista ja jonka rautanaulat on kaivettu kirkuvasta maasta. Ja ne puuvilla petivaatteet on kenties tuhonnu ympäristöä, koska ne on ehkä made in china. Ja se nalle, jota halaan kyynelöiden, on sekin made in china. Ja kaikki se tukehduttaa mut samallalailla, kuin se joskus tukehdutti osan rakasta äiti-maata.

Mutta en oikeesti itke jokaikinen päivä sellasta, jolle en ehkä voi ainakaan vielä näin nuorena tehdä paljoakaan muuta kuin syyä kasvisruokaa (enimmäkseen luomuna vieläpä <3) ja ostaa kirpparikamaa. Mutta aina välillä vaan sattuu, kun tietää, että rakas kärsii.

Pirulle myyty enkeli

Tämä on Edgar Allan Poen innoittama tarina, jonka kirjoitin joskus Tammikuun aikaan. Näin se menee:

Minä muistan, muistan niin selvästi! Miten köynnöspuut - sillä puita ne todella olivat - laskeutuivat vartoen ikkunoitasi pitkin noiden viattomien lapsuuden leikkien humussa. Muistan, miten mustarastaat lauloivat, kun nauroimme niiden viattomien lapsuuden leikkien lomassa. Ja voi! Minä muistan jok´ikisen sävelen, minkä ne kauloistaan ilmaan heläyttivät, vaikka olinkin sävelkorvaton lapsi silloin. 

    Muistan, miten viatonna askeleesi kaikuivat, kun kävelit niiden roistojen käytävillä. Ne roistot olivat omat surkeat vanhempani, jotka tuottavat minulle yhä niin suurta häpeää. Vosin vieläkin kuulla sydämesi sykkeen, kun olit niin peloissasi ja tahdoit itkeä, mutta minä kielsin. Hyvin kaunis olit silloinkin, kun pelko oli tehnyt sinusta kalpean ja utuisen kuin kauneimman kesätaivaan pilvi. Silloin olin minäkin peloissani ja todella säälin sinua, kaunottareni, kun korkeassa salissa kaikui huutona kysymys: "Ketä käärme on puraissut ja piru maistellut? Keneen enkelit eivät kajoa enää?" Se huuto tulvi isäni huulilta ja särki sydämeni. Tuo katala lurjus, mahtavaksi papiksi kutsuttu, oli kuullut pirun vierailusta sinun kauniissa kamarissasi. Silti olit yhä viaton; ei piru sinua saanut, mutta juuri sen vuoksi käärme puraisi sinua kostoksi. Viattomuutesi kuitenkin puhdisti haavan ja kultainen sielusi oli yhä vapaa, joten miksi rankaista tekemättömästä? 

    Kaikessa siinä kurjuudessa, kun huuliltasi oli pääsemässä oma tuomiosi; minä huusin sen sinua ennen. Sinun silmäsi täyttyivät kyynelistä ja olit epätoivoinen, sillä tiesit, ettei mikään saisi enää isääni kääntymään minun tuomitsemisestani. Olit viattomampi kuin minä koskaan ja tahdoin pelastaa sinut. Ja tietysti isäni mielummin hirtti oman poikansa kuin tämän suloisen kihlatun, vaikka tiesi varmasti totuuden yhtä hyvin kuin me.

    Sinä et kuitenkaan antanut kohtaloni vetää vielä miekkaansa esiin, sillä tarrauduit minua kädestä. Juoksit hyvin lujaa ja kyynelöiden. Minä hämmentyneenä perässäsi ja juuri siihen kamariin, jossa köynnöspuut olivat laskeutuneet vartoen lapsuuden leikkien humussa. Ja minua ne vartoivat. 

    Kun isäni raivoten huusi kamarin ovella, sinä sanoit minulle: "Sinun täytyy mennä! Köynnöspuut vartovat yhä sinua!" Ja todellakin, raskaina ne lepäsivät ikkunaa vasten. Sinun huulillesi minä painoin maailman kauneimman suudelman ja voin yhä maistaa sinut huulillani. Ja niin kirkaana yhä mielessäni näen sen hymyn ja silmäsi - niin kirkkaat kuin vedestä heijasteleva aurinko - mielessäni, että sydäntäni polttaa. Ja muistan, kun ikuisiksi ajoiksi käännyit pois, kun kiipesin köynnöspuita pitkin taivaaseen. Mutta minulle se ei koskaan ollut, eikä tule olemaan taivas, sillä sinä et ole siellä. Piru sai sinut kuitenkin helvettiin kanssaan ja vangitsi sielusi, sillä tuo pahainen roisto, isäni, myi sinut hänelle. Enkä ole koskaan enää taivaassa vaeltaessani hetkeäkään epäröinyt, sillä enkelien keskuudessa vaellan, ettetkö sinä olisi ollut heidän kaltaisensa.