Meidät tehtiin kestämään ikuisesti

Järkytyin pienoisesti, kun sain vihdoin luettua loppuun kirjan Keskusteluja Jumalan kanssa. Siinä Jumala sanoi, että meiän ruumiit on tehty kestämään ikuisesti.
Oon aina kammoksunut ajatusta ikuisesta elämästä ja ajatellu, että se ois yhtä helvettiä, mutta nyt tajusin, että ei se ois. Me nimittäin eletään ikuisesti. Meiän sielut vaan kiertää ruumiista toiseen, koska me tuhotaan ite aina se vanha ruumis. Meillä on jo ikuinen elämä ja meidän päämäärä vaan on saavuttaa täydellinen itsemme kokeminen, jolloin me tajutaan ja tiedetään, että "minä olen Jumala".
Jumala sano myös siinä kirjassa, että meiltä puuttuu elämisen halu, koska me ei välitetä meiän ruumiista. En eka ihan tajunnu sitäkään, mitä se Jumala tuossa tarkotti. Mutta me tosiaan tuhotaan meiän ruumiita. Me juodaan alkoholia, vaikka se on niin ku myrkkyä jois suoraan pullosta. Muuttuiskohan tilanne, jos viinapullossa lukis Poison? Samalla me syyään kaikkea mössöä, jota väitetään ruuaksi, vaikka metsät ois pullollaan syötävää. Me saastutetaan meiän tärkein elämän lähde, eli puhdas ilma. Ja me tapetaan kaikki mikä pitää meiät hengissä. Kaikki valheet, mitä me on kerätty meiän ympärille on alastomiksi riisuttuina pelkkää myrkkyä, eli me tosiaan myrkytetään itteämme alituisesti ja se tappaa meiät jos joku.
Me ihmiset ollaan oikeesti tosi sairasta porukkaa. Samalla kun me myrkytetään itteämme, me väitetään, että meiän sielut halutaan tuomita ja me joudutaan helvettiin, mutta mitään helvettiä ei oo. Eikä taivasta. Me ollaan jo siellä, missä me tullaan olemaan aina. Paitsi jos me ite lähetään. Muuallaki on elämää.

Keskustelu Saatanan kanssa

- Olen aina halunnut tietää oletko todella sellainen, millaiseksi ihmiset useasti sinut kuvaavat.
- No olenko?
- Kyllä ja ei. Ulkoisesti et ole yhtään sellainen ja muistutat hämmästyttävän paljon Jumalaa. Kuitenkin jokin sinussa muistuttaa kaikkea sitä, mitä olet tehnyt ja luonut.
- Oletko tavannut Jumalan?
- Kyllä. Useasti.
- Hän on kaksoissisareni.
- Todellako?
- Kyllä.
- Vau... Olen hämmästynyt! Ja niin paljon eroja teissä tuntuu kuitenkin olevan meidän ihmisten keskuudessa! Oletteko väleissä?
- Ehdottomasti. Jumala on paras ystäväni ja hyvin tärkeä minulle. Mutta ketäänhän ei voi sanoa "parhaaksi" tai "huonoimmaksi".
- Miten tämä voi olla mahdollista? Miten ihmiset ovat kehittäneet sellaisen taistelun ja eroavaisuuden teidän välillenne?
- Voin kertoa sinulle meidän tarinamme, jos vain tahdot?
- Voi, kyllä! Ehdottomasti!
- Hyvä on. Kaikki alkoi tyhjyydestä.

Tyhjyys velloi äärettömyydessä. Se velloi siellä ajattomuuden ja ei minkään keskellä. Sitä on mahdotonta kuvailla tai miettiä, koska sitä ei ole. On vain ei mikään. Mutta tyhjyyteen syntyi valo. Te kutsuisitte sitä ehkä tähdeksi tai auringoksi, mutta se voi olla myös universumin sydän. Nimittäin tämä valo oli tyhjyyden sydän, joka alkoi samassa pumpata tyhjyyden verta itsensä lävitse, jolloin kaikki tyhjyys muuttuikin elämäksi ja erään suuren hengen elimistöksi. Tämä henki oli meidän äitimme "Hengetär". Tai on hän yhä täällä, koska hänen mentyään tyhjyys palaa ennalleen.
Hengetär imi koko ajan tyhjyyttä itseensä ja muutti sen elimistönsä elämäksi. Pian kuitenkin Hengetär oli niin täynnä elämää ettei tyhjyyttä enää mahtunut häneen muualle kuin kohtuun. Niin Hengetär tuli tyhjyydestä raskaaksi. Hengetär synnytti kaksi lasta ja nimesi heidät Jumalaksi ja Saatanaksi. Me synnyimme käsi kädessä ja elämme käsi kädessä kuolemaamme asti.

- Olipas siinä tarina! En ole ennen moista kuullut!
- Niin, mutta se jatkuu vielä.
- Jatka ihmeessä, ole hyvä.
- Kiitos.

Me elimme tyytyväisinä ensi alkuun Hengetär-äidin kanssa tyhjyydessä, mutta pian me halusimme kokea jotain. Olimme tylsistyneitä. Halusimme luoda niin kuin äitimmekin loi meidät ja itsensä. Me loimme maapallon. Jumala loi taivaan ja minä maan. Jumala loi eläimet ja minä kasvit. Jumala loi ilon, onnen ja kiitollisuuden. Minä loin surun, vihan ja tuskan. Jumala loi rakkauden ja minä loin pelon. Ne ovat suurimmat maailman vastakohdista; rakkaus ja pelko. Yhdessä me loimme kaiken ja teimme kaikesta tasapainoisen kokonaisuuden. Olimme hyvin tyytyväisiä luomuksiimme ja loimme uutta ja uutta. Mutta jossain välissä te ihmiset aloitte aivoillanne järkeillä. Teidän tasapainonne alkoi järkkyä järkeilystä ja aloitte nähdä vastakohtia pahoina ja hyvinä. Pahoja asioita ei hyväksytty ja hyviä tavoiteltiin. Jumalasta tuli teille hyvä ja Saatanasta paha. Ja kaikki johtui vain siitä, että minä satuin luomaan nämä "pahat" asiat ja Jumala taas "hyvät".
Olimme Jumalan kanssa kauhuissamme, muttemme voineet tehdä mitään, sillä silloin koko universumin tasapaino olisi järkkynyt ja ehkä jopa kaatunut. Maailma on jo päällään ja kuka tietää, mitä kauheaa tai kaunista vielä tapahtuukaan.
Kuitenkin minä ja Jumala olemme pitäneet yhtä aikojen alussa, eikä teidän kieroutuneet ajatuksenne saa tosiasioita muuttumaan.

- Olen hämilläni.
- Niin minäkin.

Sitten Saatana käveli pois.

Sokea, rampa ja jäässä

Olen pökerryksissäni. Ja vaikka kuulen huutosi, en näe askeliani. Olen pahoillani, rakkaani, mutta en voi tulla luoksesi, sillä olen sokea ja kaukana.

Olit jo laskenut morsiushunnun ylleni. Nyt se roikkuu rapaisena ja märkänä kasvoillani ja tunkeutuu suuhuni. Voi, miten pahalta sen muta maistuukaan. Olen melkein iloinen, etten näe surkeuttani.

Rämmin kai metsässä. Ainakin kaikki tuntuu metsältä. Maa on pehmeää ja upottavaa jalkojeni alla ja saan yhtämittaa haavoja ja naarmuja oksista, jotka takertuvat minuun. Välillä kompastun, kun jokin oksista tarttuu valkeaan mekkooni.

Yhtäkkiä sinä saavut jostain ja nostat hunnun pois kasvoiltani. Sinä pyyhit mudan pois kasvoiltani ja jään. Sinä lämmität käsiäni ja puet minulle lämpöiset kengät jalkaan. Pyyhit rään ja liman pois nenästäni ja sidot pahimmat haavat umpeen. Sinä sanot minulle missä polku on ja mistä löydän kotiin. Sanot minulle, etten saa eksyä. Sinä sanot minulle etten saa eksyä. Ja sinun vuoksesi olen rakkaudesta sokea.

Polttavan kuumaa

Danzig: Devil´s plaything

Tänään oon kirjottanu ja kirjottanu. Sitten yhtäkkiä tulee taas ainakin kuukauden tauko, jollon en kirjota sanaakaan. Silloin saatan soittaa kitaraa tai piirtää, mitä en oo nyt tehny ainakaan viikkoon, mikä on varsin outoa.

Kun on kuuma päivä, saa maata ja lukea. Kun on sadepäivä, saa maata ja lukea. Kun on harmaa taivas, saa maata ja lukea. Kun on kaunis ilma, menen marjaan. Ihanaa tämä kesä!

Hiekkataidetta rannalta.

Mulle väitetään, että pilvet on epänormaaleja. Että ne ei ollu tuollasia sillon ennen vanhaan. Mulle väitetään, että salaliitto laittaa ilmaan lentämään suihkukoneita, joissa on myrkkyjä, jotka tappaa kasveja ja ihmisiä. Mulle väitetään, että salaliitto haluaa tappaa puolet ihmiskunnasta, jotta niillä olis sitten valtaa ja rahaa enemmän. Ne haluaa hallita maailmaa. Minä olen 16-vuotias tyttö ja minulle sanotaan tällaista. Tervetuloa kuolema tähän ruumiiseen sitten, kun uskon tämän.

Ja tänään mulle kerrottiin, että mun ei-niin-läheinen-ja-tuttu-kaveri, joka on 17-vuotias, oli yrittäny vasta itsemurhaa. Se oli juonu pullollisen raakaa viinaa ja viiltäny iteltään ranteet auki. Sairaalassa se oli ollu raivoissaan ja kiljunu ja huutanu. En ihmettele. Mutta vituttaa ja inhottaa, koska se, että sillä tytöllä on vaikeeta, ei oo sen oma vika. Sen äiti ryyppää viikoja putkeen eikä välitä sen lapsista yhtään. Ja sen isoveljet on samanlaisia. Ne tuo sille viinaa ja antaa sen huidella. Eikä sillä oo muunlaisia ystäviä, ku vaan niitä, jotka ryyppää ja on sellasia. Ja mua oksettaa ja itkettää. Se on hyvä tyyppi. Kuunneltiin kerran neljä tuntia ihan hiljaa hyvää musiikkia ja jammailtiin. En oikeestaan muuten ees tunne sitä, ku vaan musiikin kautta. Ja mitä nyt jotain muuta on puhuttu, mutta mua oksettaa.

Mutta silti mun pitäis olla semmonen perus positiivinen ja onnellinen ihminen. Koska mulla on kaikki. Talo, ruokaa, sillon tällön rahaa, vapaus tehä kaikkea luovaa ja ihanaa, kavereita, perhe, sänky ja kaikkea krääsää ja musiikkia. Mutta se syy miksi en oo tämmönen oikeen onnellinen ihminen, on kai siinä, että mulla on myös aikaa. Mulla on aikaa miettiä ja se mitä mietin, pistää mut katumaan ja häpeämään sitä kaikkea, mitä mulla on. Koitan parantaa tapani. Olen hyvä, hyvä, hyvä.

Juureni yltävät puihin asti

Kävimpäs Lapinlahdella iskän ja pikkusiskon kanssa kylässä yhden iskän tutun luona. Voi, että sillä oli mahtava kämppä! Tuli mieleen jonkun vanhan hipin asunto ja kaippa se vähän semmonen onki... Tehtiin vaikka ja mitä. Esimerkiksi käytiin Kuopion torilla, ratsastamassa, uimassa ainaki kymmenessä eri paikassa, taidenäyttelyssä ja piirtelemässä katuun.

Tällä Päivillä, jonka luona me oltiin, oli meneillä semmonen Stop-Talvivaara kampanja ja sen takapihan puista roikku naruja, joissa oli erivärisiä lippuja (jokainen väri kuvasti jotain elementtiä) ja niihin lippuihin kirjotettiin sitten kaikkia toiveita ja kannustuksia ynnä muuta kivaa. Se oli aika huomiota herättävän näkönen rakennelma, mikä tietenki oli tarkotuski, ja se oli onneksi aika näkyvillä, koska ihan sen Päivin talon vieressä oli aika iso tie, joka olikin ainut huono puoli koko talossa.

Tässä on joitain epämääräisiä kuvia tästä meiän reissusta ja pahoittelen huonoa laatua, koska piti ottaa puhelimella nää kuvat johtuen kameran töppöilystä tietenkin juuri silloin, kun sen pitäis toimia!

Tällaisia hienouksia näkyi Lapinlahdella olevassa kahvila-taidegalleria Luovassa puussa.

Nämä veistokset oli tosi hienon näkösiä vierestä, koska ne oli melkein samaa koko luokkaa itteni kanssa.

Osa veistoksista oli Kalevala-aiheisia ja tässä on varsin selvästi Väinämöinen.

Elikkäs sen kampanjan nimi oli Rispektii.

Vanhoja karvalakkeja jäi roikkumaan edellis kesän kampanjan jäljiltä, jolloin ihmiset lähetti tämän Päivin luokse ympäri Suomea pipoja, jotka ripustettiin pitkin tätä pihaa. Ja sillonkin kampanjan aiheena oli Stop-Talvivaara. Nyt ne kymmenet (tai ehkä sadat) pipot on lähetetty löytöeläinkoteihin ja niistä tehdään pesiä eläimille <3

Meiän jäljiltä katu oli täynnä kaikkia hienoja piiroksia ja kunnon hippitekstejä tyyliin "olet ihana" ja "we are one".

Jos eksytte Lapinlahdelle niin käykää ihmeessä tekemässä oma lippunne!

Rakastuin kaikkiin näihin ihanan värikkäisiin yksityiskohtiin, joita oli ympäri pihaa yhdistettynä rehottavaan luonnon kauneuteen...

Kelpais tällanen luksuskämppä!

Näkymät yläkerran vanhoista portaista. Hirvitti kiivetä näitä ylös, ku mielikuvitus maalaili hirviöitä ylimmälle rapulle. Ja nuo naamarit, jotka näkyy aika epäselvästi tuossa ikkunan reunalla, odotti pelottavasti sopivaa hetkeä hyökätä kimppuun. Onneksi niillä ei ollu käsiä.

Ja tässä vielä pari veistosta sieltä taidenäyttelystä. Tämän nimi taisi olla Paha nainen tai Syntinen nainen. En muista kumpi.

Mutta tämä oli ainakin Nauru nimeltään.

Rakastan kesässä eniten sitä, että voi vaan matkustaa ympäriinsä eikä oo mihinkään kiire! Tavallisesti, kun Lapinlahdelle ajetaan täältä niin menee noin 2 ja puoli tuntia, mutta sillon maanantaina, ku lähettiin meillä meni semmoset 6h koko matkassa.

Ja seuraava kesäloma kohde onkin hillasuo. Jokavuotinen hillasota sai tänä vuonna aika aikasen laukauksen hyvien ilmojen johdosta. Ja mustikatki on jo melkeen kypsiä!!