Yhdestä illasta yhtenä iltana

Minä kääriydyin
käärinliinoihin
paikallisessa museossa
jotta ei minua tunnistettaisi
seuraavan kadunkulmassa

Minä etsiydyin
paikkoihin
tutuissa taloissa
joissa ei minua tunnistettaisi
samoista kasvoista

Minä hankauduin
vastenmielisiin
ystäviin tauluissa
jotka kuvasivat kaikki sitä samaa
josta sanotaan:
"Se ei hymmyile kaikille.
Vaan joillekki
ja niitäki se vihaa."

Minä leikin hetken
ja hymyilin
ihan kaikille.

Yhdestä illasta yhtenä iltana voi muodostua maailma. Yksi lause voi pelastaa kaiken. Koko maailma saattaa romahtaa, mutta onko se huono asia? Tänään minä ajattelin: Entäpä jos en yrittäisikään miellyttää heitä? Entäpä jos vain olisin rauhassa yrittämättä ja katsoisin kuka tulee luokseni?

Toistan samaa lausetta joka päivä(Jumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemme.Jumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemmeJumala rakastaa meitä jokaista sellaisena kuin me olemme).

Draamaa ja komediaa (osa 2)

Kaikki riippuu siitä mistä suunnasta ja kenen silmistä katsot. Oletko syyllinen? Olenko syyllinen? Onko hän syyllinen? Voisimmeko me olla syyttömiä? Onko kukaan viaton?

Minä en saanut roolia Oulun Kaupunginteatterin suurelta näyttämöltä.

K-P sai näytelmäänsä täydellisen isosiskon.

Minä en ollut uutisesta surullinen; päinvastoin minä olen hehkunut. Teatterin lukiodiplomista sain häneltä aivan upeaa palautetta, hän nauroi ja unohti arvioida esitystä, vaikka istui arvioijan paikalla.
  Olen hyvin tyytyväinen, olen ylittänyt itseni. Kuvitelkaa se tunne, kun päästätte irti kaikesta siitä draamasta ja tuskasta, jota olette näytelleet monta vuotta ja annatte komedian ja huumorin tulvia itseenne - unohtamatta realistista säväystä elämän varjopuolesta. Hahmoni olivat yksinäisiä ja kaipasivat jotain aivan kuin jokainen meistä, mutta miksi nauramme itsellemme vain kun toinen esittää sen lavalla? Vain silloinko on lupa nauraa omille murheille?
  Se mies lupasi pitää minut mielessään - näitä lupauksia on kuultu ennenkin, joten en odota häneltä mitään. Minulla on nyt tämän suorituksen jälkeen täysi oikeus ja lupa hehkua, loistaa, kävellä kaduilla kuin kuningatar ja olla lihava: Teatterin taiteellinen johtaja näki minussa potentiaalia ja uskoi kykyihini. SE RIITTÄÄ PERKELE MUISTAKAA!!!!! En aio pyydellä anteeksi itseltäni tai muiltakaan, että "innostuin turhasta ja liian aikaisin", mitä egoni yrittää minun mieleeni viljellä, sillä minä innostuin oikeasta asiasta ja oikeaan aikaan. Olisi ollut aivan turhaa epäillä tätä hienoa tilaisuutta, sillä muutenhan se ei olisi antanut minulle edes näitä muutamaa mahtavaa päivää täynnä jännitystä ja onnea.
  Jotenka: Pettymys on vain yksi suunta josta asiaa katsotaan, ja minä aion nyt kääntää pääni juuri siihen vastakkaiseen suuntaan. Kiitos tuhannesti kannustuksesta ja onnitteluista!! Olen teille yhden suudelman velkaa.

Draamaa ja komediaa

Mahtava päivä. Miksi se menee niin, että kaikkein iloisimmat hetket osuvat elämään, kun niitä vähiten odottaa? En kyllä valita yhtään...

Päiväni alkoi tavanomaisesti, eli täysin ilman ajatuksia, odotuksia, pelkässä harmaassa pilvessä. Kaikki muuttui, kun avasin verhot ja maailma oli muuttunut valkoiseksi unelmaksi. Talvi, talvi, talvi TALVI! Kaunista, pakkasta, kylmää... Voiko olla parempaa?

  Lähdin siivoamaan erään miehen luokse, jonka luona käyn kerran kuussa tekemässä perussiivouksen. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä sinne, mutta minkäs teet, kun jotain on jo sovittu ja siitä saa vielä rahaa! (Sitä paisti se mies on oikein mukava. Kerran hän pisti minut laulamaan karaokea ja istui onnellisena silmät kiinni kuuntelemassa nojatuolissa. Tänään hän keksi mitata kuinka pitkä minä olen ja kauhukseni tajusin, että olen kasvanut vielä kaksi senttiä...) Kun homma lähti käyntiin, se oli taas ihan mukavaa. Siivoaminen vieraassa asunnossa on kuin terapiaa. Ei tarvitse eikä saakaan muuttaa mitään ja mikään ympärillä ei häiritse samallalailla kuin omassa kodissa... Paitsi pölypallerot, mutta on niin nautinnollista huomata kuinka ne katoavat imurin sisään tai luutun pinnalle.

  Siivottuani jäin odottelemaan, että asunnonhaltija palaa tuomaan palkkani ja tein sitä, mitä kaikki tekevät nykyään odotellessaan; näpräsin puhelinta. Vilkaisin sähköpostia ja siellä tuli vastaan tuttu nimi: Kari-Pekka Toivonen. Kuulostaa tutulta. Miksi hän laittaa minulle viestiä? Kuka hän edes oli? Ai niin, Oulun kaupunginteatterin johtaja. Wau. Viestin sisältö oli suurempi "wau", sillä hän kysyi minua hänen ohjaamaansa näytelmään. Kyllä muuten kannatti pitää hauskaa, kun tein omaa teatterin diplomiani, jota tämä suurenluokan sankari oli arvioimassa. En kadu askeltakaan. Mahtava päivä. Olette mahtavia!