Sekaisin totuudesta

Viime päivät ovat olleet hämmentäviä. Hämmennykseeni ei liity ollenkaan mitkään tapahtumat tai elämänkäänteet. Olen vain ajatellut. Taas.

Sain äidiltä lainaan Jed McKennan kirjan Henkinen valaistuminen - hitonmoinen juttu. Melkein toivon nyt, etten olisi lukenut sitä, koska tuo kirja tulee tuhoamaan kaiken minussa, minusta, minua. En tiedä. Olen tälläkin hetkellä hyvin jännittynyt, ahdistunut ja levoton. Syynä on yksinkertaisesti se, että taidan alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mistä kaikessa on kyse. Siis elämässä ja tässä maailmassa.

Mikä on totuus?

Se on se ykkös kysymys, mutta miksi sen yli aina hypätään? Kuka on vastannut tuohon kysymykseen? Kerrohan.

Entä jos mikään, mihin olet tähän mennessä uskonut, ei olisikaan totta? (Kyllä, tiedän; tämä kuulostaa joltain "salaliittoteorialta".) Tarkoitan vain sitä, että milloin olet alkanut herätä ajattelemaan omilla aivoillasi ja miettimään, mikä sinun totena pitämistäsi asioista onkin oikeasti totta? Ja puhun nyt aivan kaikesta. Koko maailmastasi ja siitä, kuinka sen näet.

Minä olen nyt tämän kysymyksen äärellä ja se on kammottavaa. Olen jo pitkään tiennyt, että sellaisilla asioilla, kuten maailman suurimmat uskonnot, ei ole todellisuus pohjaa ja niiden sanomat perustuvat valheisiin, mutta toinen asia on kohdata ne asiat, joihin olen syvästi luottanut ja pitänyt niitä arvossa ja aitoina. 

Jos tahtoo päästä totuuden äärelle, on todella ymmärrettävä maailman täydellisyys juuri sellaisena kuin se on. Se on nähtävä. Mitään ei tarvitse muuttaa, kääntää, vaihtaa, parantaa, poistaa. Kuvittele. Ei palaakaan. Veganismi, sekasyönti, roskaaminen, paskan puhuminen - kaikki on juuri niin kuin sen kuuluukin olla.

Huh. Minulla todellakin viiraa päästä. Ja pahasti. Mutta en malta lopettaa ja haluan tietää enemmän. Haluan nähdä enemmän. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että teen elämässäni suuria muutoksia ja olenkin aloittanut niiden eteenpäin ajamisen. Olen siis ottanut tavoitteekseni mennä vain siihen suuntaan, jonka nyt koen oikeaksi ja tällä hetkellä se tuntuu siltä, että etsin vain tätä kuuluisaa totuutta. En siis hae yliopistoon, käyn töissä. Ehkä. Poistin facebookin, koska huomasin, ettei se oikeastaan kiinnosta minua eikä minulla ole enää syytä olla siellä. Aion pitää yhteyttä vain niihin ihmisiin, jotka koen tällä hetkellä miellyttäviksi, enkä tarkoita tällä henkilökohtaisesti kellekään mitään pahaa, mutta ymmärsin vain senkin, että minun on aivan turhaa yrittää enää miellyttää ketään, jota en todella tahdo miellyttää. Ja en puhu nyt vain tuntemattomista, vaan myös ystävistä, sukulaisista, kenestä tahansa. Toivoisin myös itseäni kohtaan samanlaista, rehellistä suhtautumista, sillä kelle muulle voimme olla epärehellisiä kuin itsellemme? - Emme kellekään muulle.

Olen kenties pahoillani siitä, että tämä teksti voi olla haastavaa, mahdotonta, järjetöntä, sekavaa luettavaa, mutta se kuvaa todella hyvin sitä sydämen tykytystä, jota olen käymässä läpi. Luulen, etten pysty nukkumaan, koska olen niin ahdistuneen innoissani. Kirjoitankin vain itselleni enää, jotta voin myöhemmin palata omiin sekoiluihini. Minulla on täysin uusi tie edessäni.

Apua, Kuinka tehdä kissasta vegaani?!

Liha, mitä olet?

Päätin tänään, että alan tekemään itse kaikki kissanruuat. Siis, että ostan ainekset ja vaivaan omin pikkukätösin kultaisille kiusauksia, keitoksia ja murekkeita. Luin nimittäin kauhistuttavia artikkeleita kaupan kissanruuista ja olen pitkään muutenkin niskakarvat pystyssä miettinyt, että mitäköhän nämä syö, kun se on niin toisesta maailmasta kuin omat ruuat.

Noh, eipä tule muutosta siihen, etteikö edelleen olisi toisesta maailmasta kuin omat ruuat. Ei siitä ole kuin vuosi, kun omilleni muuttaessa aloin ns. "kotivegaaniksi" tai "ostovegaaniksi", mitä termiä kukanenkin haluaa käyttää. Kotioloissa siis en käytä (lähes) mitään eläinperäistä.

Minulla ei ole mitään ongelmaa hyväksyä muiden valintoja oman ruokailunsa suhteen ja olen tosiaan aika kevyesti pystynyt suorittamaan ruokailut muiden ruokapöydässä ja syöden lähes samaa kuin hekin. Tosin yleensä ilman sitä lihaa, koska huomasin, että minua ei ällötä vain se raskas jälkiolo, joka siitä tulee, vaan myös se, miltä liha tuntuu suussa. Se on niiiiin erilaista kuin vegaaniruoka. Eikä minulla mene enää alas edes soijasuikaleet tai seitanit, koska nekin tuntuu liian "lihalle". Voin vannoa, että kyse ei tässä ole mistään maailmanparantaja-ajatusten aiheuttamasta pahoinvoinnista vaan pelkästään tuon ruuan kummallisuudesta.

Mutta koska kuitenkin lähdin tähän hommaan ensisijaisesti eettisten syiden vuoksi, voin vain ihmetellä, että mitkä on ne rajat, millä näitä valintoja tehdään, koska nyt pitäisi mennä ostamaan jauhelihaa, maksaa, kananmunia, voita ja seitiä noille ihanille mamman poikasille?

Tässä on tietenkin ristiriita, mutta siitä saa hyvää aihetta syvällisemmälle ajattelulle: "Miksi asian pitää olla näin? Miksi Jumala on laittanut maailmaan näin paljon pahaa ja vääryyttä? Miksi en voi pelastaa koko maailmaa ja toimia aina oikein? Miksi en voi rakastaa ja vaalia rakkauttani aiheuttamatta kärsimystä (miksi en voi pitää kissoja ilman, että kannatan lihatuotantoa)?"

Usein juuri näissä maailman-parannus-ajatuksissa on takana se asetelma, että on olemassa HYVÄ valinta ja PAHA valinta. Toisen seuraukset ovat väistämättä eduksi - siitä kenelle se on eduksi, voidaan toki keskustella pitkään ja hartaasti. Toisen seuraukset taas ovat sellaisia, että tehdessäsi tämän valinnan, olet auttamattomasti paha ja joudut kärsimään tai aiheutat paljon kärsimystä muille.

Voidaankin ajatella, että koko maailman parannus on pelkkää taukoamatonta ristiriitaa ilman ulospääsyä, sillä miten kukaan voi sanoa täysin, mikä valinta on oikeasti HYVÄ ja mikä PAHA? On lukematon määrä tapauksia, joissa joskus hyvä valinta aiheuttaa jollekin pahaa, vaikkapa sille, jota pidetään pahana, mutta eikö tällöin myös hyvä valinta pohjimmiltaan ole paha jossain määrin? Vai sanotaanko, että se on "pienempi paha" eli lähes hyvä? Ja toisaalta taas, kukapa haluaisi todella syvimmältään tehdä pahan valinnan? En ole kuullut kenestäkään, joka valitsisi asian, joka hänestä olisi paha, koska vaikka hän itse ajattelisi tehneensä huonon valinnan, hän on tehnyt sen aina jostain motiivista, joka häntä ajaa (esimerkki: Lapsi ei ota suurempaa kakkupalaa, koska tahtoo ilahduttaa sisartaan. Molempien mielestä valinta oli se pahempi, mutta lapsella on kuitenkin motiivi, jota pitää sisimmässään parempana vaihtoehtona).

Voisiko olla, että maailma ei ole hyvä eikä paha eikä mikään tapahtuma maailmassa ole hyvä eikä paha? Kuinka muuten selittäisimme sen, että hyvä ja paha on niin vaikeasti määriteltävissä ja siitä on yhtä monta mielipidettä kuin on ihmisiä? Tämä haju on paha, tämä taas hyvä, mutta sinä olet idiootti, koska ajattelet aivan päinvastoin ja eukko taas pitää molemmista hajuista, tuo maistuu mudalle ja minä pidän siitä, mutta hän ei, minusta on väärin lennättää leijoja talvella, koska ne kokevat kylmyyden kipuna ja kukaan muu ei ymmärrä tätä - mikä vääryys leijoja kohtaan...

Mikäli maailma ei olisi hyvä eikä paha, emme voi syyttää Jumalaa siitä, että täällä on niin paljon "vääryyttä". Tiedän, tämä on hankala ajatus ja synnyttää paljon tunteita myös minulle, mutta mitä enemmän sitä pohdin, sitä varmemmaksi tulen. Kuka siis teki tänne pahaa ja hyvää? Minä. Luultavasti sinäkin. Me kaikki mitä varmimmin. Me päätimme, että me teemme hyviä ja pahoja valinnoistamme ja juuri tämän vuoksi meidän maailmassamme alkoi tapahtua hyviä ja pahoja asioita. Kuinka lopettaa ne? Lopeta luokittelemasta. Loppuu ristiriita, koska kaikilla on oma käsityksensä hyvästä ja pahasta. Jos emme luokittele enää kumpaankaan, on vain valintoja. Loppuu ilmastonmuutos, tehotuotanto, huonolaatuinen kissanruoka. Ei tarvitse päästää irti asioista, joista edelleen nautit, mutta lakkaa asettamasta niitä "paremmiksi" valinnoiksi. Ne ovat vain valintoja, joita rakastat. Ei sen enempää. Rakkaus ei vaadi koskaan paremmuutta eikä se vertaile.

Toisaalta voidaan ottaa myös mukaan taas kerran se ajatus, että kukaan ei todella tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Ei kukaan. Vaikka kuinka puhutaan, että nämä valinnat tuhoavat ihmiskunnan ja pitää kierrättää tai muutumme keittiöluuduiksi, niin me emme koskaan voi todella tietää. Entä jos tulee se vogonialus avaruudesta ja tuhoaa meidät viidessä minuutissa? Onko silloin väliä, että olet tehnyt niitä hyviä valintoja koko elämäsi miettien, että nyt pelastan maailman?

En nyt siis tarkoita, että ne muovipullolautat siellä Atlantissa on okei ja olisi mukavaa, jos ne saisi olla siellä, koska niiden kerääminen ei ole hyvä eikä huono valinta. En todellakaan pidä ajatuksesta, että niitä on siellä enkä myöskään ajatuksesta, että kissa-lapseni syövät jotain sellaista, joka on saanut kärsiä koko elämänsä. Minä kuitenkin tiedän, että olen itse arvottanut nämä asiat omassa pienessä päässäni ja minä näen niissä pahaa ja kärsimystä, jota Jumala ei näe, koska ei ole sitä tänne luonut. Tiedän myös, että mikäli lakkaisin näkemästä nämä asiat niin kuin ne näen, näkisin niissä juuri sen, mitä ne todella ovat. Ei meillä ole vain ruusunpunaiset lasit ihastumista varten: Meillä on myös paskanruskeat lasit "pahoja" asioita varten.