Sain äidiltä lainaan Jed McKennan kirjan Henkinen valaistuminen - hitonmoinen juttu. Melkein toivon nyt, etten olisi lukenut sitä, koska tuo kirja tulee tuhoamaan kaiken minussa, minusta, minua. En tiedä. Olen tälläkin hetkellä hyvin jännittynyt, ahdistunut ja levoton. Syynä on yksinkertaisesti se, että taidan alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mistä kaikessa on kyse. Siis elämässä ja tässä maailmassa.
Mikä on totuus?
Se on se ykkös kysymys, mutta miksi sen yli aina hypätään? Kuka on vastannut tuohon kysymykseen? Kerrohan.
Entä jos mikään, mihin olet tähän mennessä uskonut, ei olisikaan totta? (Kyllä, tiedän; tämä kuulostaa joltain "salaliittoteorialta".) Tarkoitan vain sitä, että milloin olet alkanut herätä ajattelemaan omilla aivoillasi ja miettimään, mikä sinun totena pitämistäsi asioista onkin oikeasti totta? Ja puhun nyt aivan kaikesta. Koko maailmastasi ja siitä, kuinka sen näet.
Minä olen nyt tämän kysymyksen äärellä ja se on kammottavaa. Olen jo pitkään tiennyt, että sellaisilla asioilla, kuten maailman suurimmat uskonnot, ei ole todellisuus pohjaa ja niiden sanomat perustuvat valheisiin, mutta toinen asia on kohdata ne asiat, joihin olen syvästi luottanut ja pitänyt niitä arvossa ja aitoina.
Jos tahtoo päästä totuuden äärelle, on todella ymmärrettävä maailman täydellisyys juuri sellaisena kuin se on. Se on nähtävä. Mitään ei tarvitse muuttaa, kääntää, vaihtaa, parantaa, poistaa. Kuvittele. Ei palaakaan. Veganismi, sekasyönti, roskaaminen, paskan puhuminen - kaikki on juuri niin kuin sen kuuluukin olla.
Huh. Minulla todellakin viiraa päästä. Ja pahasti. Mutta en malta lopettaa ja haluan tietää enemmän. Haluan nähdä enemmän. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että teen elämässäni suuria muutoksia ja olenkin aloittanut niiden eteenpäin ajamisen. Olen siis ottanut tavoitteekseni mennä vain siihen suuntaan, jonka nyt koen oikeaksi ja tällä hetkellä se tuntuu siltä, että etsin vain tätä kuuluisaa totuutta. En siis hae yliopistoon, käyn töissä. Ehkä. Poistin facebookin, koska huomasin, ettei se oikeastaan kiinnosta minua eikä minulla ole enää syytä olla siellä. Aion pitää yhteyttä vain niihin ihmisiin, jotka koen tällä hetkellä miellyttäviksi, enkä tarkoita tällä henkilökohtaisesti kellekään mitään pahaa, mutta ymmärsin vain senkin, että minun on aivan turhaa yrittää enää miellyttää ketään, jota en todella tahdo miellyttää. Ja en puhu nyt vain tuntemattomista, vaan myös ystävistä, sukulaisista, kenestä tahansa. Toivoisin myös itseäni kohtaan samanlaista, rehellistä suhtautumista, sillä kelle muulle voimme olla epärehellisiä kuin itsellemme? - Emme kellekään muulle.
Olen kenties pahoillani siitä, että tämä teksti voi olla haastavaa, mahdotonta, järjetöntä, sekavaa luettavaa, mutta se kuvaa todella hyvin sitä sydämen tykytystä, jota olen käymässä läpi. Luulen, etten pysty nukkumaan, koska olen niin ahdistuneen innoissani. Kirjoitankin vain itselleni enää, jotta voin myöhemmin palata omiin sekoiluihini. Minulla on täysin uusi tie edessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti