Huhuu Maailma??

Hmm... Ehkä tätä voisi taas vaihteeksi jatkaa. Nyt on yö ja maailma on kaukana. Jossain todella kaukana ja ehkä siellä on myös unta etsivä sydämeni (?).

Paljon voi tapahtua lyhyissä ajoissa. Paljon on tapahtunut lyhyissä ajoissa. Löysin jotain korvaamatonta tässä vähän aikaa sitten, nimittäin itseni. Luulin kylläkin ensi, että olen tullut vain hulluksi, kun koko maailma näytti yhtäkkiä aivan erilaiselta. Sitten eräänä kauniina hetkenä vain ymmärsin, että kappas! Minähän se tässä! Ja se jos mikä oli oikein huojentavaa. En jaksa enää olla vain näissä merkityksettömissä päivissä, tai ainakaan olla yhtä niiden kanssa. Haluan vain kuunnella Tuulen laulua ja tehdä mitä sieluni sanoo...

Se tunne kun tajuaa, että on jäänyt koukkuun maalin tarkoituksettomaan imppaamiseen. Ehkä liika taiteellisuuskin voi olla pahasta... Mutta se ei merkitse mitään, koska en missään nimessä voisi elää ilman kolmatta silmääni saatikka toteuttamatta sen käskyjä.

Kitaran soitto sai tänään kyyneleet silmiini. Ei sen vuoksi, että se olisi ollut niin sanoin kuvaamattoman kaunista ja heleää, vaan sen vuoksi, ettei se ollut. Rakastan soittamista ja laulamista, mutta on näitä päiviä, jotka tuntuvat kestävän iäisyyden, jolloin tuntuu kuin kaikki äänet joita koitan soittaa vain vääristyvät. Se raastaa minun herkkää sydäntäni yhtä paljon kuin kielletyt hellyyden osoitukset.

Olen levoton ja vain heilun ympäriinsä aivan ilman mitään päämäärää. Ei missään ole mitään päämäärää. Tai räämääpää.

Ammun teitä kurkulla kurkkuun.

Kiitos ja huljautus ja kova kumarrus teille Jumalani syntiset orjat!