Mielelläni minä ajattelen, että joku päivä lähtisin johonkin. Vain lähtisin. Johonkin. Ilman päämäärää vaeltaisin maita ja maisemia tuntematta suurempia murheita ja huolia. Menisin vain minne nokka näyttää.
Olen suunnitellut tarkkaankin näitä reissuja. Mm. Mitä ottaisin mukaan ja kuinka ylipäätään eläisin. Mitä teillä tulisi mieleen ensimmäisenä? Kenties, jos olette järkeviä ja loogisia ihmisiä, miettisit mistä saat ruokaa ja kuinka yövyt. Arvatkaa mikä minulla tulee ensimmäisenä mieleen? Kuinka lataisin puhelimen ja kuinka suojaan sen sateelta ja kosteudelta? Että silleen.
En siis selvästikään pidä ruokaa ja yöpymissijaa läheskään yhtä suuressa arvossa kuin puhelinta. Päinvastoin; olen varma, että Jumala kyllä järjestäisi asiat kuntoon koko reissuni ajan. Mutta entä puhelin, miksi huolehdin siitä ja miksi ylipäänsä pidän sitä arvossa? Olenhan kieltänyt olevani puhelinriippuvainen? Mitä niin tärkeää siinä minulle on?
Okei. Siellä on sukulaiset silloinkin, kun heille ei voi kasvokkain puhua. Ja ystävät. Siellä on koko network ja miljardi tietolähdettä asiasta kuin asiasta. Sieltä yleensä kirjoitan tätä blogia, kirjoitan sähköpostia, hoidan asioita... Mutta entä sitten?
Luulen, että tarvitsen tosiaan aikaa korjata vääristyneet tapani puhelinta kohtaan. Inhoan sitä, kun kaikki istuvat bussissa puhelin kädessä - tarkemmin ajateltuna, siinäpähän istuvat, miksi se minua hetkauttaisi. MUTTA ETTÄ MINÄKIN JUURI TÄLLÄ SAMAISELLA HETKELLÄ. Eihän siinä ole mitään pahaa tai epänormaalia ja varmasti minutkin hyväksytään yhdeksi heistä (teistä), mutta minä en arvosta tätä maailmaa niin paljoa, että haluaisin todella murehtia sen vuoksi uskomattomalla maailman matkalla. Ehkä jätän puhelimen kotio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti