Päiväni alkoi tavanomaisesti, eli täysin ilman ajatuksia, odotuksia, pelkässä harmaassa pilvessä. Kaikki muuttui, kun avasin verhot ja maailma oli muuttunut valkoiseksi unelmaksi. Talvi, talvi, talvi TALVI! Kaunista, pakkasta, kylmää... Voiko olla parempaa?
Lähdin siivoamaan erään miehen luokse, jonka luona käyn kerran kuussa tekemässä perussiivouksen. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä sinne, mutta minkäs teet, kun jotain on jo sovittu ja siitä saa vielä rahaa! (Sitä paisti se mies on oikein mukava. Kerran hän pisti minut laulamaan karaokea ja istui onnellisena silmät kiinni kuuntelemassa nojatuolissa. Tänään hän keksi mitata kuinka pitkä minä olen ja kauhukseni tajusin, että olen kasvanut vielä kaksi senttiä...) Kun homma lähti käyntiin, se oli taas ihan mukavaa. Siivoaminen vieraassa asunnossa on kuin terapiaa. Ei tarvitse eikä saakaan muuttaa mitään ja mikään ympärillä ei häiritse samallalailla kuin omassa kodissa... Paitsi pölypallerot, mutta on niin nautinnollista huomata kuinka ne katoavat imurin sisään tai luutun pinnalle.
Siivottuani jäin odottelemaan, että asunnonhaltija palaa tuomaan palkkani ja tein sitä, mitä kaikki tekevät nykyään odotellessaan; näpräsin puhelinta. Vilkaisin sähköpostia ja siellä tuli vastaan tuttu nimi: Kari-Pekka Toivonen. Kuulostaa tutulta. Miksi hän laittaa minulle viestiä? Kuka hän edes oli? Ai niin, Oulun kaupunginteatterin johtaja. Wau. Viestin sisältö oli suurempi "wau", sillä hän kysyi minua hänen ohjaamaansa näytelmään. Kyllä muuten kannatti pitää hauskaa, kun tein omaa teatterin diplomiani, jota tämä suurenluokan sankari oli arvioimassa. En kadu askeltakaan. Mahtava päivä. Olette mahtavia!
Hienoa Lotta
VastaaPoista