Tarvitseeko onnen eteen tehdä jotain?
Olen miettinyt sitä paljon. Tuntuu, että asiat, joita haluaa (unelmatyöhön vaadittu koulutus, päälläseisonnan osaava joogi, itsensä täydellinen hyväksyminen) vaativat niin paljon työtä ja vaivaa, että jo sen työmäärän katsominen tekee onnettomaksi (liian laiska, en jaksa harjoitella, olen edelleen liian lihava). Voiko onnen löytää käymällä ensin läpi kärsimyksen ja onnettomuuden?
Monet ihmiset ratkaisevat asian pakenemalla (eli luovuttamalla?). Myös se tekee heistä onnettomia. Päätetään olla yrittämättäkään, koska ei uskota itseen eikä siihen, että oma unelma voisi todella olla tavoiteltavissa. Löydetään korvikkeita, joiden luullaan tekevän meidät vaihtoehtoisesti onnelliseksi. Minulle nuo korvikkeet ovat olleet vaihtelevasti viimeisen vuoden aikana muun muassa pakonomainen arkirutiinien keksiminen, alkoholi, ruuanlaitto (ja erityisesti, erityisesti syöminen) ja levottomasti kaipaamani ja rakentamani erilaiset ihmissuhteet, joita en ole jaksanut kannatella.
Meidän perheessä ollaan kuitenkin siitä erikoisia, että me luotamme niin sanottuihin ihmeisiin. Mikään ei ole sattumaa ja kaiken, mitä todella tarvitset onnesi eteen, tulet saamaan, kunhan olet valmis ottamaan sen vastaan.
Minä en luota läheskään aina. Kuka helvetti nyt oikeasti pystyy ajattelemaan, että jos aamulla kaipaa töihin tai kouluun lähtemistä ja toivoo, että saisi töitä, muttei tee mitään sen eteen vaan katsoo päivän aikana kolme elokuvaa putkeen, leipoo pitsaa, kutoo ja vie vahingossa tärkeitä työpapereita roskiin, tulee kuitenkin saamaan illalla soiton työpaikasta, mihin mitä luultavimmin tulet kirjoittamaan työsopimuksen ylihuomenna? (Tosi tarina tältä päivältä ja en todellakaan ole hakenut tuota työtä.)
Joillekin perheeni ulkopuolella olen puhunut näistä oudoista "uskomuksistani" ja siitä, että meidän elämämme ainoa tarkoitus on, että me olisimme niin sanotusti onnellisia. Minulle onnellisuus tarkoittaa olotilaa, jota ei voi mikään mielen ulkopuolinen väräyttääkään.
Olen luottanut jo niin usein siihen, että jos vain lakkaan kuuntelemasta sitä mieleni pientä ääntä, joka sanoo, että "onnen eteen on tehtävä jotain, koska muuten se ei ole mahdollinen", tulen saamaan kaiken. Niin usein olen syytellyt varsinkin viime päivinä itseäni siitä, että en muka tee mitään järkevää tai kunnollista. Eikö se ole nyt ihan turhan kuuloista, kun tekemättä mitään olen saanut elämääni jotain "järkevää" ja "kunnollista"?
Voin kuvitella, että monet ajattelevat tätä lukiessaan minun vain sluipailevan ja olevan liian luottavainen "sattumia" kohtaan. Varmaan ajattelevat, että minä saan vielä veren makua suuhun, kun leikin liian hyvän tuurin kanssa. Mutta oikeasti, mieti miten asia on; jos et ole nyt onnellinen tilanteeseesi ja huomaat, että onnesi on kamalan kuoleman suon takana, jonka läpi kävelemiseen sinun kuntosi ei ehkä kestä tai oli se onni sitten vaikka vain yhtien yöunien takana, niin onko sitä todella olemassa sielläkään vai kuvitteletko vain? Koska minä en näe sen suon taakse. Näen vain, että voin nyt valita, mihin ajatukseni suuntaan ja mihin olen tyytyväinen tai tyytymätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti