Hyllyjä. Kävelin niiden välistä, etsin kirjaa, joka kertoisi kuka olen. Löysin vain Stephen Kingiä ja Raamattuakin paksumman teoksen nimeltään Lapin taide. En kestä sitä kirjaa. Ensin en malttanut odottaa sen avaamista, mutta nyt en uskalla avata sitä, sillä se saattaa aiheuttaa minulle liian suurta haikeutta, sydänsuruja. Haluan olla tuo maalauksen saamelaistyttö neljän tuulen hatussaan ja poronnahkakengissä.
Olen pikkuhiljaa tajunnut, etten kuulu etelään, minne kaikki muut tuntuvat tahtovan. Ystäväni lähtevät lukion jälkeen Tampereelle ja minne lie, mutta minä katoan Rovanniemelle ja joskus sieltä vielä ylemmäs. Olen miettinyt kuka jaksaa tulla sinne asti katsomaan minua.
Kirjastosta juoksin linja-autoon. Huomasin - tai heräsin siihen -, etteivät linnut laula syksyisin vaan ne rääkyvät. Ensin ne ovat hiljaa ja sitten, aivan yhtäkkiä ne päästävät yhteen ääneen huudon.
Linja- autossakin oli lintuja, harmaita kaupunkilaispuluja. Ne räkättivät takanani ohikulkevalle pellelle ja kuskin mutinalle. Ehkä he nauroivat myös minun taivaan värisille hiuksilleni, en tiedä.
Silloin tällöin - aika usein siis - minut valtaa vahva halu tarttua vieressäni istuvaa matkustajaa kädestä tai painaa pää hänen olkapäälleen. Tai sanoa jotain kaunista hänelle. Mikä minua estää? Mikä minua estää suutelemasta jokaista vastaan tulijaa? Kukaan ei saa koskaan väittää, että uskallan olla oma itseni niin kauan kuin en uskalla tehdä mitä mieleni tekee.
Viime päivinä on puhuttu tosi paljon eri seksuaalisuuksista. Mun pieneen päähän ei uppoa, että mikä niissä niin pohdituttaa ihmisiä? Ehkä oon vaan liian yksinkertainen tai tyhmä, kun en tajua, että miksi ihmisten seksuaalisuudella ois jotain väliä tai merkitystä? Mulle itelle oma seksuaalisuus on ollu vaan ihan päivänselvä asia ja rupesin miettimään sitä vasta sillon, kun koulukaverit lukiossa sano luulleensa mua pitkään lesboksi. Mietin vaan, että mistäköhän helvatusta ne on semmosen käsityksen saanu? Eikö naisella voi enää olla lyhyt tukka, ilman, että on lesbo?
Tässä nyky maailmassa tuntuu tökkivän yksi tosi pieni, mutta merkityksellinen juttu ja se on nimenomaan se, että muita kiinnostaa liian paljon mitä joku toinen tekee, vaikkei koko henkilöä tuntisi. Kiistely tasa-arvoisesta avioliittolaista on enää pelkkää naurettavaa paskaa; sen hyväksyminen ei satuta ketään eikä sillä menetetä mitään ja kaikki - varmasti kaikki tässä maassa tietää sen yhtä hyvin, ku sen, että jokaisella terveellä ihmisellä on nenä.
Mihin kaikkeen niin paljon hyödyllisempään vois käyttää sen ajan, joka käytetään homojen ja lesbojen ja kaiken karvaisten haukkumiseen ja alistamiseen tässä tasa-arvoisessa maassa? Ei ainakaan maailmanrauhan tai ympäristönsuojelemisen edistämiseen.
Toinen tosi hauska juttu tässä koko showssa on se, että samaan aikaan, kun me kiistellään asiasta, jolla Suomesta oikeasti saatais tasa-arvoinen maa, me autetaan esimerkiksi kehitysmaita ja koitetaan saada niille tasa-arvoisempaa elämää ja edistää niiden ihmisten ihmisoikeuksia. Eli me ihanat täällä hyvinvointivaltiossa edistetään muiden maiden tasa-arvoa samalla, kun me tapellaan asiasta, jolla sitä voitaisiin kehittää myös ihan omassa kotimaassa. Miten ihanan ristiriitaista.
Mutta en tiedä. Oikeastaan tämä koko juttu ei enää ees kiinnosta mua. Siinäpähän tapelkoot, jos luulevat saavansa jotain siitä irti. Luotan siihen, että ihmiset ymmärtää jossain välissä, että jos joku rakastaa, niin se ei ole niiltä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti