Tarina siitä kuinka hylkäsin rintaliivit ja opin kyseenalaistamaan normeja.

Vähän erilaisempia "paljastuksia" tällä kertaa, kun olen pohtinut viime viikkoina ja kuukausina naiseutta ja omaa ulkoista olemustani (heh, taas) sekä sitä, mitä muille ihmisille voi ja kannattaa kertoa.

Mitä tapahtuisi, jos kertoisin kaikille kaiken, mitä ajattelen ja tunnen?

Minulla on monia ihmissuhteita ja tapahtumia, joista "pimitän" jotain omassa mielessäni. En kerro kaikille, mitä todella mietin vaan on helpompaa kantaa jotain kulissia, joka saattaa suojella minua toiselta.

Mutta voinko minä ennakoida ja tietää toisen reaktion, jos todella antaisin hänen "nähdä sisimpääni"? Luulen, että en voi. Vain hyvin hyvín harvoin ihminen latelee suustaan juuri ne sanat, jotka olen hänen suuhunsa ennalta pistänyt. Vielä harvemmin varmasti hänen tunteensa ovat juuri sellaiset, mitä minä oletan niiden olevan. Usein me ajattelemme, että tiedämme, miten toinen reagoi tiettyyn tekoon tai sanomiseen, mutta voimmeko todella olettaa toiselta mitään? Niin paljon meidän reagointiin vaikuttavat eri tilanteet ja aiemmat tapahtumat. Voimmeko todella tuntea toisemme täysin ja tietää, mitä hän tulee ajattelemaan aina, koska on aiemmin ajatellut niin? Mielipiteet muuttuvat ja sallimme niiden muutoksen itsellemme, mutta sallimmeko toisille?

Minä päätin aloittaa kokeilun, kun huomasin, että pikkuhiljaa näiden kiltin-tytön-kulissien purkaminen saa minut voimaan paremmin ja parantaa myös ihmisiä ympärilläni, kun todella voin vilpittömästi olla sitä, mitä heille "esitän". On raskasta olla kiltti, kun todella haluaisi vain olla oma itsensä ilman toisen miellyttämisen tarvetta 24/7. Mieluummin olisin se omapäinen...

Aloitin kyseenalaistamalla erilaisia asioita. Ihan niinkin yksinkertaisia, kuten rintaliivien käyttö ja kainalokarvojen ajeleminen. Huomasin, että minut on opetettu käyttämään rintaliivejä ja ajelemaan kainaloni, koska se on normi meidän yhteiskunnassamme. Mietin, onko tämän normin takana jokin oikea syy, mutta omakohtaisesti en näistä asioista sellaista löytänyt (paitsi, että kainalokarvojen kauneudesta voidaan kiistellä loputtomiin ja tämä yhteiskunta ei ole tottunut naisten nännien näkyvyyteen). Näiden asioiden mainitsemisella ei sinänsä ole mitään merkitystä tässä postauksessa ja en ole ajamassa tässä mitään free the nipple-kampanjaa tai naisten tasa-arvoa, mutta halusin antaa teille esimerkin tästä "vapautumiskokeilustani".

Koska olen kyseenalaistanut erilaisia asioita, joita yhteiskunta ja ympäristöni minulle on opettanut, olen juurikin huomannut sen, että monien tällaisten asioiden taakse kätkeytyy paljon pelkoa. "Mitä nämä ihmiset ajattelevat, jos huomaavat, että kainaloissani on kahden viikon ajan saanut kasvaa karvaa rauhassa ja en kärsi enää näppylöistä, joita höylät minulle ovat tuottaneet?" "Entä jos nuo nauravat minulle, kun rintani saavat rauhassa hölskyä häpeilemättä, kun juoksen tästä ohi?" Ja sama pelko ei ole vain tässä asiassa vaan myös juurikin sanomisissa ja käyttäytymisissä. En voi laulaa enää ulkona kävellessäni, koska kuusi vuotiaana tajusin sen olevan epänormaalia. En voi sanoa hyvännäköiselle miehelle, että hän on hyvännäköinen, koska saattaisin joutua selittelemään sen olleen vain viaton kehu ja onhan se nyt todella noloa vain kehua ihmisiä.

Haluaisin vapautua niistä peloista, koska asiat, joita pelko estää, tekevät minut oikeasti iloiseksi. Olen ollut todella tyytyväinen valintaani hylätä rintaliivit. Todella tyytyväinen. Olisin maailman onnellisin nainen, jos saisin laulaa aina, kun huvittaa ja kehua komeita miehiä! Olen jo nyt hyvin onnellinen, koska pidän tätä blogia ja pystyn kirjoittamaan mitä sattuu tänne tietämättä yhtään kuka tätä lukee ja kuka nauraa ja kuka haukkuu. Olen tullut täysin siihen tulokseen, että mitä tahansa elämässäni tulee koskaan tapahtumaan, minä haluan vain ja ainoastaan tavoitella onnellisuutta, rakkautta ja mielenrauhaa. Millään muulla ei minulle ole merkitystä ja niiden eteen teen mitä vain (kuten vaikka heitän ne rintaliivit roskiin. Anteeksi tämä hössötys näistä, mutta kun mitä väliä, mikä se muoto on, jossa onni tulee!). Ja tämä blogi on ollut minulle todella hyvä kanava purkaa ajatuksiani, jotta pääsen joskus käsiksi siihen Jumalan konvehtirasiaan!

AAMEN.

"Parrakas nainen polttaa piippuaan"

"Äiti"

"Oikeus"